14. joulukuuta 2013

Pihatuvassa joulunodotusta, vai sittenkin kevään...

Kävin tänään pihatuvassa kastelemassa kukkasia ja haaveilemassa kesästä, kesken joulukiireiden. Vaikkei täällä kovin montaa kukkaa olekkaan talvehtimassa ja osa oli päässyt jo vähän ränsistymään tuli jo kova kaipuu kevääseen kukkien vihreyttä katsellessa.


Huone on aikatavalla varastotilana näin talvella. Istuinpehmusteita, tyynyä ja peittoja kasoissa, varavuode sängyn alla ja sen patjat pinossa sängyllä. Mattokin on lattialta siirretty sängylle säilytykseen, ettei likaannu, kun kengillä käydään huoneessa. Oli toisaalta aika ihana istua pehmeällä sängyllä tyynyjen seassa haaveilemassa :) 

Tuo ruskea pahvirengas torni odottaa kevättä ja uutta projektia. Tiedättehän niitä betonilaattoja joihin on laitettu valettaessa raparperin- tai saniaisen lehti alle, jotta saadaan lehtiruodin jäljet betoniin. Syksyllä näin Puutarhakeskiviikko- ohjelmassa, kun tehtiin tällaisia pyöteitä laattoja sillä idealla. Ne laatat olivat kyllä vähän pienempiä kuin nämä minun aikomani. Niihin oli ostetu rautakaupasta jotain pahviputkea muotiksi. No töissä sitten havahduin, että meiltähän menee roskiin juuri sopivia muotteja tähän tarkoitukseen. Sain luvan tuoda niitä kotiin <3 Laatoista meinasin tehdä askelpolun alapihanportilta kasvihuoneen ovelle. Saas nähdä mitä tulee.


Vähän joulua tuomaan tähänkin huomeeseen, laitoin ikkunalle kynttelikön. Aika kivan näköinen se oli meiltä sisältäkin katsottuna.


Poronsarvista oli tarkoitus tehdä lamppu kasvihuoneeseen, mutta se ei ehtinyt valmistua viime kesänä. Nyt sitten vien sarvet jouluksi sisälle :) Samoin lampaantaljoja ja torkkupeittoja, jospa saisi vähän jouluista tunnelmaa tupaan.


6 kommenttia:

  1. Pihatuvassa on hyvät talvettamistilat kasveille. Ja kivoja projekteja odotettavissa ensi kesälle.
    Mukavaa joulunodotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvettamista ajatellen on pihjatupa suunniteltukkin, joten toivottavasti homma toimii :) Mukavaa joulunalusaikaa sinullekkin.

      Poista
  2. oih..poron sarvet ois niin kivat itellekkin. meillä ei ole kuin noita superpainavia hirvensarvia kalloinen ja arvaappa antaako mein isäntä niitä tuunailla??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä taida antaa :( Aika paljon kivemmat näistä näin maalattuina tuli, olivat aika lailla rähjääntyneet varastossa 20v aikana.

      Poista
  3. Onpa sulla kiva kevätprojekti odottamassa ja ihanaa kun on tuollainen pihatupa olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää mielen virkeänä kun on projekteja jonossa... kait (kunhan malttaisi olla ahnehtimatta niitä liikaa ettei tule ressiä). Pihatuvan olemassaoloon olen kyllä tosi tyytyväinen itekki.

      Poista