31. joulukuuta 2013

Muistoja vuodelta 2013

Vuosi on lopuillaan, tähän vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoakin. 
Suraavassa muutamia mietteitä kuvin ja sanoin kuluneelta vuodelta.

Kuluvaan vuoteen on mahtunut paljon erilaisia käsitöitä, askartelua ja kunnostetuja huonekaluja.
Ihania harrastuksia laidasta laitaan, vain pieni osa mahtui kuviin mukaan.
Tähän ryhmään kuuluu myös tämä blogin pitäminen, mukavaa touhua tämäkin. 

Mummolta saatujen lapasten mukaan tein lapaset miehelleni.
Uusin kirjoneulelapanen menossa. Malli on saatu mummolta perinnöksi.
Patalappujen virkkausta
Sytykeruusuja
Vanhan tuolin kunnostus
Mehupilli himmeli
Pakettikortti askartelua

 Juhlia, lahjoja ja näihin liittyen tietenkin leivonnaisia, on vuoden varrella ollut moneen lähtöön. Juhlat ovat aina niin kivoja.
Oma joululahjani ei ole vielä saapunut postista, mutta matkalla jo on :) Ihanaa!

9- vuotis synttärijuhlat alkamassa.
12-vuotis synttärikakku heinäkuussa
Joululahjoja

Minusta tuli kummi toisen kerran elämässä. Niin ihania on molemmat kummityttöni <3

Kummilahjaksi annoin kastehelmet

Rakentamista ja tuloksesta nauttimista. Kasvihuone-pihatupa alkavaa olemaan käyttökunnossa.
Vielä jäi ensi keväälle tosin hieman hommaa täälläkin taholla. Hommat jatkuu taas keväällä.
Pihatupa oli taas yöpymiskäytössä joulun aikaan. Talo oli täynnä lomailevia lapsia ja osa tahtoi nukkua täällä. Hyvin tarkeni ja hauskaa heillä oli. Talvehtivat kukkaset tosin luulivat kevään koittaneen, kun muraatti alkoi puskea uusia lehtiä.

Koolauspuut saatu seiniin asennettua. Laudoitusta vailla.
Lautojen maalausta kasvihuoneen seiniin.
Valmista tuli. Pihatupa otettu kätyyöön.
Pyhäinpäivän viettoa kasvihuoneessa. Saatiin lattiakiveyskin viimein tehtyä.
Joulutunnelmaa pihahuoneessa.


Puutarhan hoitoa: kasvimaa, nurmikko, hieman muita istutuksia pihamaalle ja sadonkorjuuta.
Innolla odotan tulevaa kevättä, että pääsee taas pihalle touhuamaan. On jo monta projektia suunnitteilla.

Tynnyrit aiheuttivat ihmetystä monessa, mutta oivat istutusastiat niistäkin tuli.
Kasvimaa ja marjapensaat juuri istutettu
Reheväksi kasvoi ensimmäinen sato omalla kasvimaalla.
.Ensimmäiset istutetut kukkaset kukassa eli Hortensiat kukkii.

Portti kasvimaalle
Elkouun pimeät illat, lyhtyjä ja valoja puutarhassa.
Puuvaja ja heinäseivästikkaat. Tikkaiden alle istutin vielä syksyllä köynnösruusun.
Oman maan satoa.

Itsellä ja läheisillä on ollut aivan liikaa sairastelua ja tapaturmia tälle vuodelle. 
Tätä osiota saisi olla ensi vuonna huomattavassa määrin vähemmän. Sitä ei aina muista kuinka tärkeää terveys on.

Reipas pieni potilas

 Sisustamista, vaikka olenkin aika tylsä sisustaja. Kun olen jonkin paikan saanut mieleisekseni, ei sitä ole suurta tarvetta alkaa heti muuttamaan toisenlaiseksi. Projekteja tosin riittää jatkossakin.





Lomailua, matkustelua ja huippuhetkiä perheen kanssa.

Rantasaunassa saunomista ja uimassa joessa <3
Kesän ensimmäinen uinti purossa.
Rukalla laskettelemassa
Angry Birds- puisto Kuusamo.
Peter Pan Kokkolan kaupunginteatterissa.
Nämäkään nuoret miehet ei aikoneet koskaan kasvaa aikuisiksi.
Riemua lumesta.
Pikkunoitia trulleiksi menossa.
Vuokatissa lomalla ja lähtökahvit Murusessa. täältä sai maailman parasta suklaakakkua.

Omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen panostamista. Omaa aikaa.
Tähän osioon ei kai voi koskaan panostaa liikaa. Kun itse voi hyvin, sitä jaksaa panostaa läheisiinsäkin paremmin ja kaikilla on kivempaa.

Pilates ja rakas ohjaajamme Tiia-Lotta <3
Kynsikoristeluita omaksi iloksi
Luokkakokous laivalla
Lepohetki riippumatossa

Näiden kuvien myötä oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille. 
Tulkoon vuodestanne 2014 oikein antoisa, mukava ja onnellinen!

Terveisin Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti