28. huhtikuuta 2014

Arkikuva 5/5

Eilen oli arki haasteen viimeinen päivä. Tässäpä siis sunnuntai päiväni kuvin ja sanoin.

Sairasloma oli loppu, joten piti raahautua aamuvuoroon töihin. Ihan hyvin meni kun malttoi olla vain puhumatta. Ääni lähtee ja yskittää jos puhuu. Mehut meni kyllä työpäivän aikana ja joutui ottamaan päikkärit, kun kotiin pääsi. Harvinaista.

Pingoitin itselleni tekemän huivin kuivamaan ja haravoin hieman pihamaata. Pitikin haravoida ilman hanskoja, sain rakkoja käsiin. Oletteko koittaneet haravoida molemmin puolisesti? Aika haastavaa opetella, kun haluaisi tehdä vain toisin päin. Mutta mun selkä vaatii moleemin päin työskentelyä, joten pakko opetella (rakotkin sain tasapuolisesti molempiin käsiin).

Illalla joutui tekemään vielä pikareissun kauppaan, kun kaikki leivänpäälliset oli loppu levitteestä alkaen. Iltapalaa nauttiessa katselin sitten vielä yhden elokuvan, viimeisen Taru sormusten herrasta- elokuvan viimeisen levyn. Nyt tämäkin aukko sivistyksessä on täytetty.

2 kommenttia:

  1. Väärä käsi edessä on tosiaan yllättävän hankala haravoida. Asento kääntyykin tosi nopsaan taas siihen tutumpaan, kunhan "oikea" käsi on saanut hetken levätä :) Sitkeitä ovat nämä liikkeellä olevat taudit. Onneksi pian on taas vapaata, jotta saat pehmeän laskun töihin palaamiseen noin mehut vievän taudin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä, kuinka paljon nopeampaa, väärin pain mennessä väsyy. Selvästi harjoituksen puutetta. Tauti alkaa olla voiton puolella, onneksi!

      Poista