4. huhtikuuta 2014

Keltaiset Meerit Marin tapaan

Katselin sukkien neuleohjeita Ullassa ja törmäsin Mummojemme neuleet- ohjeisiin.
Sieltä löytyi Meeri-sukat ja päätin kokeilla niiden tekemistä. Pitsineuleen ohje oli helppo ja nopea neuloa.


Minä en taida osata tehdä koskaan mitään niinkuin ohjeessa neuvotaan. Tässä ohjeessa oli valittavana kaksi tapaa tehdä, mutta silti piti kehittää vielä se kolmas tapa. Ohjeesta valitsin Marin-tavan neuloa ja sitä muutin niin, että neuloin kolmen nurjan silmukan kohdalla keskimmäisen niistä oikein (jos teen vielä samalla mallilla neulon sen keskimmäisen kiertäen oikein).
Neuloin myös pitsineuletta kantatilkun loppuun saakka ja tein ranskalaisen kantapään.

Jotta pitsineuleesta tuli kantapäässä kaunis, joutui viereisiltä puikoilta ottamaan reunimmaiset silukat, jotka sitten nostin kierroksen alussa neulomatta, muutoin jatkoin mallineuletta normaaliin tapaan.
Kun poimin silmukat kantalapun reunasta, otin lainaatujen raunimmaisten silmukoiden tilalle uudet. Näin sain sitten jalkaterässä jatkettua pitsineuletta jalkapöydän päällä tavalliseen tapaan. 
Jatkoin pitsineuletta varpaisiin saakka ja tein nauhakavennukset.


Lankana on Maija ja puikkoina oli 3mm puupuikot.

Sukan koko on hyvin istuva 39 ja lankaa sukkiin meni tasan kerä yhteen sukkaan,  ei montaa metriä jäänyt ylitse. Jouduin ensimmäistä jalkaterää tehdessä käydä ostamassa yhden varakerän, kun näytti ettei lanka riitä.
No nut minulla on sitten yksi ylimääräinen keltainen kerä. Pitää tehdä vaikka raitasukat siitä.

2 kommenttia:

  1. Hip heijaa, taidampa seuraavaksi kutoa tuollaiset, hyvän näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannattaa kokeilla, mallineulekkin oli helppo oppia ulkoa.

      Poista