9. joulukuuta 2015

Kolmiolahjarasia

Joululahjojen paketoinnin aika alkaa olla käsillä ja olen etsinyt paketointi-ideiota. Aiemmin jo tein pienen neliörasian, löytyy täältä. Tänään kokeilin kolmionmallista rasiaa, sen alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta tässä ohje minun kuvaamanani.



Tarvikkeet: Pahvia, viivotin, kynä tms. jolla voi painaa urat parviin, lahjanarua ja pakettikortti.
 Lahjapaperia ja liimaa, jos haluat päälystää rasian.



1. Käytin 30x13cm kokoista pahvia. Rasiasta tuli 13x15x7cm kokoinen
2. Pahvi taitetaan ensin pituussuunnassa kahtia ja avataan se.
3. Lyhyille sivuille merkitään puolen välin kohta.
4. Keskikohdan taitteesta tehdään apu-urat lyhyen sivun puoleenväliin ja tehdään taitos.
Sama tehdään jokaiselle kulmalle.
5. Jos haluat päälystää laatikon jotenkin, niin nyt on sen aika.

Pakettikortit olen tehnyt itse. Piirsin pahville piparimuotilla sydämmiä, leikkasin irti,
painoin leimaisimella kuvat ja reunustin pakettikortin mustalla tussilla reunojen myötäisesti. 

6. Taitetaan keskitaitteesta ja samalla kaikki kolmiosivut päällekkäin ja tehdään keskikohdalle reikä.
7. laitetaan reikään lahjanaru, naruun pakettikortti ja solmitaan naru.
Valmista tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti