21. huhtikuuta 2013

Uusia tyynyjä

Tällaisia olen ommellut, verhojen lisäksi, viimeaikoina. Kaikki ei toki ole itselle, vaan alemman kuvasarjan tyynyt ovat ystävälleni. Tähdet olen maalannut sablonan avulla käsin pensselillä. varsinkin isoissa tähdissä maalausjälki näkyy selvemmin. Isoja tähtiä en ole aiemmin tehnyt, niistä tuli siveltimen jälkineen aika kivoja.


Kukkakangas on Marimekon Kuusama-kangasta. Tätä tummanruskealla pohjalla olevaa ei enää taida olla saatavilla. Olen ostanut sen jotain 6-7 vuotta sitten ja se oli vanhassa asunnossani seinätauluna ja muuton jälkeen pyörinyt kangaskasassa. Olen toisinaan miettinyt mitä siitä tekisin, nyt siitä osa pääsi tyynyksi. Olen oikein tyytyväinen. Sopii kivasti vanhoihin H&M:n vihreisiin samettityynyihin.

Valoinen Home-tähtityyny ei oikein onnistunut. Tekstin ja tähden ääriviivat tein aluksi kangastussilla. tussi oli hieman kuivunut ja mustasta tuli hailakka. Maalasin sitten päälle käsin kangasmaalilla. Tähänasti näytti hyvälle.  Kangasmaali pitää kiinnittää silitysraudalla. Tussin jälki ei sitten tainut oikein tykätä silityksestä, kun se aiheutti valoisen osan kellastumista mustien osien ympäriltä. Kangas näyttää niiltä kohdin aivan siltä, että olisi silitatty liian kuumalla, mutten usko sitä, koska muualla kankaassa ei vastaavaa näy ja kangas on kuitenkin pellavaa. Samaa kangasta on ollut aiemminkin ja mustaa maalia siihenkin olen käyttänyt samalla tavoin. 
Tarkoitus oli antaa tämä lahjaksi, mutta nyt sitä ei kyllä kehtaa antaa, vaikka kellastuma ei olekkaan kovin paha. 

Raitakangas-tyyny on vierashuoneen sängylle. Tyttö siellä majailee täällä ollessaan. Vähän likkojen juttja hänellekkin.



Nämä tyynyt ovat molemmat pellavakangasta, valkoiset tähdet ja tereet. tuo vaaleampi kangas oli aika kauniin väristä. taidan haluta sitä itsellekkin jonnekkin. Ruskeaa pellavaahan meiltä jo löytyykin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti