6. huhtikuuta 2013

Pihasuunnitelman synty

Meidän pihan suunnittelu ja eteenkin tekeminen on ollut useamman vuoden juttu (ja tulee olemaan edelleenkin). Aikaa on suunnitelmien tekemiselle ollut runsaasti. Ideoita tulee ja menee, jotkut jäävät pysyvästi toteutettavien listalle. Pihaa on mun mielestä tehty melko hitaalla vauhdilla eteenpäin... vaikka todellisuudessa siinä on kuitenkin tehty jo nyt aivan hurja työ. Monenlaisia rajoitteita työiden etenemiselle on, niinkuin kaikki varmasti tietävät. Suurimmat on tietenkin aina aika ja budjetti. Meillä molempia on syönyt talon laajentaminen. Laajennuksesta johtuen, on joutunut myös työjärjestystä miettimään. Ei kannata laittaa nurmikkoa, jos tietää että kaivinkone tulee vielä pihalle jylläämään.

Meillä on melko iso tontti, 2600 neliötä. Tontti on rinteessä, joka nousee talon taakse päin. Kun puutarhaa aloin suunnitella oli meillä miehen kanssa pitkät keskustelut siitä mitä pihalle tulisi. Seuraaviin seikkoihin saatiin yksimielinen päätös, josta oli sitten hyvä lähteä liikkeelle:
- Pihasta tehdään mahdollisimman helppohoitoinen. 
- Nurmikkoa pitää olla niin paljon, että siinä mahtuu pelaamaan lasten kanssa ja sen leikkaaminen pitää olla vaivatonta... ei puskien kiertelyä tai suuria trimmerisessioita. 
- Perennapenkit haluttiin isoiksi ja selkeiksi alueiksi nurmen reunoille. 
- Perinteistä kasvimaata tai kasvihuonetta ei haluttu, jos jonain vuonna en jaksa/pysty niitä hoitamaan ei piha saa näyttää kuitenkaan hoitamattomalta. Päädyttiin laaatikkoviljelmiin, joihin voi heittää vaikka yksivuotisten kesäkukkien siemeniä, jos porkkanapenkki ei olekkaan ajankohtainen sinä vuonna. Sama myös kasvihuoneen kanssa, sitä pitää pystyä käyttämää huvimajana, ilman ilmiselvää  "olen kasvihuone, mutta kukaan ei jaksanut laittaa tomaatteja"-fiilistä.
- Meistä riippumattomista syistä pihan keskellä on ainoastaan yksi koivu, kaikki muut tontin puut on metsässä sen reunoilla. Haluttiin erilajisia puita tontin reunoille tuomaan lisäsuojaa (jos metsää joskus vaikka kaadetaan) ja monipuolisuutta aika yksivoittoiseen puustoon. Hedelmäpuita pitää tietenkin myös olla.

Alapiha
Yläpiha



Näistä lähtökohdista sitten aloin pihaa suunnitella. Yläpuolella olevissa kuvissa on ensimmäinen kelvollinen tulos. Mittailin tonttia ristiin rastiin apunani 25m mitta. Sain olemassaolevat puut, kivet ja rakennukset paikoilleen. Jossain vaiheessa naapurit jo varmasti epäilivät mielenterveyttäni, kun niin monesti kuljin pihalla mitan, kynän ja papereiden kanssa. Keräilin listaa kasveista joista pidän. Jossain kohtaa kävi selväksi, että tarvin apua erityisesti kasvivalinnoissa ja kasvien sijoittelussa. Kun suurta pihaa alkaa ihan alusta asti rakentaa, ei sitä tee hetksessä ja se tulee maksamaan aika tavalla, kaikesta huolimatta. Kun kasveja istuttaa, ei halua seuraavana vuonna istuttaa uusia vanhojen tilalle, kun ei ne menestyneetkään ja muutakin hommaa varmasti riittää moneksi vuodeksi. Halusin myös ammattilaisen näkemyksen suunnitelmilleni, ovatko ne toteuttamiskelpoisia. Otettiin sitten yhteyttä puutarhalle, jossa tehdään myös pihasuunnitelmia. Näytin suunnitelmani, kerroin toiveeni, lempikasvini ja mistä en pidä ja pyysin heitä tekemään suunnitelman pihalle. Suunnittelija kävi tontilla tutustumassa ja alkoi hommiin.

Suunnitelmaa hiottiin muutamaan kertaan yhdessä suunnittelijan kanssaja, sitten sain sen itselleni kasvilistoineen. Itseni tuntien, sitä on sitten pitänyt useampaankin kertaan jo muuttaa ja hioa. Kasvivalintoihin olen tyytyväinen, samoin siihen miten kasvit on yhdistelty. Muutamia suurempia muutoskia on jouduttu tekemään ja ideoita on tullut lisää. Siihen mennessä kun piha on joskus valmis, on suunnitelmiin tullut varmasti jo moniakin muutoksia. Perusratkaisuihin olen kuitenkin tyytyväinen.

Tomi Karpin tekemä pihasuunnitelma

Viimeisin oma suunnitelma pihasta

Omassa suunnitelmassa on muutamien kasvien paikkaa muutettu ja tarkennettu, joitakin on lisätty. Erityisesti alapihalla olevan piharakennuksen ympäristössä on tullut isoja muutoksia. Siihen alueeseen olin eniten tyytymätön ja ideoita on tullut jälkikäteen paljon. Alueelle kuljetaan pergolaportin kautta. Sinne on tullut nuotiopaikka, allas ja pihaa rajaamaan on laitettu puuaita, kasvien, kasvilavojen ja kiveyksien paikkoja olen miettinyt ja pyöritellyt moneenkin kertaan. Alueen pohjamateriaalikin muuttui kuorikatteesta kalliomurskeeksi (sama kuin pihatiellä ja ajopihalla). Sen väritystä en ole kuitenkaan suunnitelmaan alkanut muuttamaan.  Muuten muutokset on pienempiä, kuivausteline ja mattoteline on muuttuneet kuivaus/tuuletuskatokseksi. Uudelle etuterassille on tullut palju ja kulkua on muutetttu. Ylä- ja alapihaa erottava istutusallas on muutettu rinteeksi. Iso sininen ympyrä harmaalla keskuksella on muuten trampoliini.

Tällä hetkellä pihasta on tehty maansiirto/rakennustyöt. Keväällä aloitetaan murmikon kylvämisellä. Alapihalle laitetaan kasvilavat. Ala- ja yläpihaa eroittava rinne pitäisi saada istutettua, samoin sisääntulossa oleva ruusupenkki ja takapihalla ison kiven ympärys. Näillä alueilla penkit/muttat ovat valmiina odottamassa istutuksia. Yläpihan vasemmassa laidassa olevat neljän ison puun kasvualusta ja kuopat ovat myös valmiina, senkun tökkää lehmukset ja vaahterat vain paikoilleen. Myös hedelmäpuut ja marjapensaat alapihalle haluaisin saada nopeasti istutettua, mutta niille ei ole kuopat valmiina. Toiveissa olisi saada laatoitukset talon ympärille tehtyä loppukesästä.

Kauiten saa odottaa suunnitelman oikea laita. Autotalli-varastoa ei ole vielä olemassa ja tämä alue saa olla ihan rauhassa muutaman vuoden. Alue on suurimmaksi osaksi mullalla, kun kaivinkonetta syksyllä pyysin sitä viimetöiksi ennen lähtöä hieman tasaamaan (syksyllä ensilumien aikaan siis tehtiin mullan levitystä pihalla kaivinkoneella). Ajattelin koittaa heittää sinne niittykukkaseosta, jos säästyisi horsmien hyökkäykseltä. Samoin ajotien vasemman laidan kasviloistoa ja paljussa kylpemistä saa odotella jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti