25. huhtikuuta 2016

Neiti Kevät- sukat

Nyt olisi viimein vuorossa toinen ohje, jota jaoin käsityöristeilyllä, eli Neiti Kevät- sukat.
Sukissa on käytetty Cris Cross- eli ristipistoneuletta.


Vanhan roosan väriset sukat ovat naisten kokoa ja valkoiset ovat n. 34 kokoiset.
Molemmissa on käytetty Janne- lankaa (50g= 100m) ja koivuisia 4 mm puikkoja (olisi voinnut olla 4,5 mm).
Valkoisissa sukissa on 47s ja vaaleanpunaisissa 56s


OHJE


Kummissakin sukissa on ensin neulottu 2o, 2n joustinta 5krs ja sitten aloitettu mallineule.
Sukissa on ranskalainen kantapää, kilakavennukset on tehty jota toinen krs. ja sukan kärjessä on nauhakavennus.
Sukat on viimeistelty napeilla/ riipuksilla nilkan ulkosyrjällä.
Mallineuleessa on kaksi kierrosta jotka toistuvat vuorotellen.

Neuleesta tuee helposti melko kireää. Kannattaa suosiolla käyttää isompia puikkoja
ja neuloessa venyttää neulottavaa lankaa hieman, ettei silmukat ala kiristämään.

Ristipistoneule jatkuvana neuleena

Valkoinen sukka

Neuleessa oltava pariton määrä silmukoita. Merkitse kierroksen vaihtumiskohta joka kierroksella neulemerkillä, kohta siirtyy kierros kierrokselta oikealle, näin pysyt selvillä milloin kierros oikeasti vaihtuu.

1. krs Neulo puikolla 2. oleva silmukka takakautta oikein (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1.oleva silmukka etukautta oikein, tiputa silmukat puikolta.
2.krs Neulo puikolla 2. oleva silmukka etukautta oikein (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1. oleva silmukka takakautta oikein, tiputa silmukat puikolta.

Huom: Silmukat kulkeutuvat joka puikolla puikolta toiselle, kannattaa siirtää ne joka puikolla samalla tavalla oikealle,
niin myös kierroksen vaihtumiskohta siirtyy tasaisesti.


Ristipistoneule, jossa kerrosrivinousut sivuilla

Vaaleanpunainen, Neiti Kevät- sukka

Neuleessa oltava parillinen määrä silmukoita. Merkitsin neulemerkeillä kohdat ennen kerrosrivinousua,
näin ne huomasi (myös ollessa vasta alussa) eikä tarvinut turhaan purkaa.

1. krs Neulo puikolla 2. oleva silmukka takakautta oikein (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1.oleva silmukka etukautta oikein, tiputa silmukat puikolta.
Huom: Neulo 2. ja 4. puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein.
2.krs Neulo puikolla 2. oleva silmukka etukautta oikein (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1. oleva silmukka takakautta oikein, tiputa silmukat puikolta.
Huom: Neulo 1. ja 3. puikon 1. s oikein ja aloita sitten mallineule
ja neulo 2. ja 4. puikon 3 viimeinen silmukka oikein ja 2 viimeisintä nosta neulomatta.

Huom: Silmukat siirtyvät puikolta toiselle mallineuleen takia, kannattaa siirrellä niitä tasaisesti,
jottei kaikki silmukat lopulta kulkeudu vain toiselle pukolle.

Tämän mallineuleen olen oppinut venäjänkieliseltä Yoytube- videolta katsomalla sitä, 
en siis ymmärrä venäjää. Mallineule ei ole omani, mutta sukan mallit ovat.


EXTRA: Ristipistoneule tasoneuleena


1. krs Neulo puikolla 2. oleva silmukka takakautta oikein (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1.oleva silmukka etukautta oikein, tiputa silmukat puikolta.
2.krs Nosta 1s, neulo puikolla 2. oleva silmukka etukautta nurin (älä tiputa silmukkaa puikolta)
 ja 1. oleva silmukka etukautta nurin, tiputa silmukat puikolta. Kierroksen lopussa neulo 1n

Klikkamalla kuvaa, se aukeaa isoksi ja sitten, kun tulostat sen, saat ohjeesta A4 kokoisen paperiversion.

Ranskalainen kantapää

Kantapää neulotaan 3. ja 4. puikon ristipistoneuleen silmukoilla,
4. puikon lopusta kerrosrivinousun silmukat siirretään 1. puikolle.
Huom: Neulo viimeiseksi kierros 2, niin kantapään jälkeen aloitus on sievempi.
Siirrä 3. ja 4. puikon silmukat yhdelle puikolle.

Vahvistettu kantalappu
Käännä työ ja neulo silmukat nurin.
Oikea puoli: Nosta 1. s neulomatta, neulo 1s , nosta neulomatta jne.
Nurja puoli: Nosta 1. s neulomatta ja neulo loput silmukat nurin.
Jatka näin, kunnes olet neulonut yhtä monta kierrosta, kuin silmukoita on kantalapussa + 2krs.
tai kun kantalappu on muuten sopivan pituien. Naisten sukassa esim. 6cm on hyvä pituus.

Kantapään kavennukset
1. krs: Neulo puolet + 1s oikein, Neulo 2o yht takareunoista (tai ylivetokavennus), 1o, käännä
2. krs: Nosta 1s neulomatta, neulo nurin kunnes puikolla on jäljellä yhtä monta silmukkaa,
kuin oikealla puolella oli, ennen kavennusta (puolet + 2 jälkeen) ja neulo 2n yhteen, 1n, käännä työ.
3. krs: Nosta 1s neulomatta, neulo kunnes olet neulonut edellisen kierroksen yhteen neulotun silmukan,
neulo seuraavat 2o yht takareunoista, 1n, ja käännä.
4. krs: Nosta 1s neulomatta, neulo nurin kunnes olet neulonut ed. kierroksen yhteen neulotun silmukan,
neulo 2n yht, 1n, käännä
Jatka samaan tapaan, kunnes olet kaventanut kaikki silmukat.
Neulo viimeiseksi oikean puolen kierros.

Esimerkki: Silmukoita on kantalapussa 26.
1. krs: Neulo 15s, 2o yht takareunoista, 1o, käännä
2. krs: Nosta 1s, neulo 5s nurin, 2n yht, 1n, käännä
3. krs: Nosta 1s, neulo 6s oikein, 2yht takareunoista, 1o, käännä työ
4krs: Nosta 1s neulomatta, neulo 7s n, 2n yht, 1n, käännä
jne.

Silmukoiden poiminta kantatilkun reunasta
Poimi kantatilkun reunasta, joka toiselta kierrokselta silmukka + 1s, ettei jää reikää kantapään ja etuosan välille.
Esimerkki tapauksessa, kantatilkussa on 26s ja kierroksia kantatilkussa saman verran, eli nosta 13+1s
Huom: Poimi neulottava lanka aina molempien reunssa olevan nostetun silmukan, molempien lankojen alta.
Jatka jalan etupuolella mallineuletta, poimi kantatilkun toisen puolen silmukat.
Neulo poimitut silmukat ensimmäisellä kierroksella takakautta oikein ja kavenna ylimääräinen silmukka pois.
Jatka kavennuksia joka toinen kierros.
Huom: Silmukat neulotaan ensimmäisella kierroksella kiertäen, jottei reunaan jäisi reikiä näkyviin.


Kiilakavennukset

Kantapään jälkeen sukan pohja neulotaan sileänä neuleena molemmissa sukissa.
Vaaleanpunaisen sukan sivuilla oleva kerrosrivinousu jatkuu yhtenäisenä varpaisiin saakka. Kiilakavennusten kohdalla kuitenkin pohjan puoleinen noususilmukan tilalla neulotaan kiilakavennukset. Näin raita näyttää jatkuvan tasalevyisenä myös kavennusten kohdalla. Jos kerrosrivinousu neulottaisiin molemmilla silmukoilla, tulisi raidasta kavennusten kohdalla leveämmän näköinen. Kavennusten jälkeen otetaan pohjan puolelta kerrosrivinousu jälleen mukaan. Kiilakavennyúkset on tehty joka toisella kierroksella.

Nauhakavennukset

Nauhakavennusten alkaessa pohjan puoleinen kerrosrivinousu jätetään taas pois ja nousut tehdään vain yhdellä silmukalla, näin saadaan hauha sukan sivulla näyttämään suht tasalevyiseltä loppuun saakka.

Neulo ennen kerrosrivinousua aina 2 oikein yhteen ja sen jälkeen 2 oikein yhteen takakautta.
Jatka kavennuksia joka kierros, kunnes jäljellä on 8 tai 10 silmukkkaa.
Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele se nurjalle.




Toivottavasti ohjeesta saa selvää. Jos on jotain kysyttäää tai huomaat virheitä, niin ilmoita toki.

Ohje on omani. Ohjetta saa käyttää myös myyntiin tehtäviin sukkiin, mutta olisi kiva, jos kertoisit ohjeen käytöstä minulle ja sukkien mukana mistä olet ohjeen saanut. Erityisen kivaa olisi,  jos saaduista tuotoista lahjottaisit osan hyväntekeväiyyteen. Näin siksi, että minua ärsyttää kovin, että kaikissa ohjeissa aina lukee, että on kiellettyjä käyttää niitä yhtään mihinkään. Käsityö on minulle harrastus, enkä tavoittele sillä tuottoja ja haluan antaa tekemisen iloa myös eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Minusta on kiva, kun tuli aivan erilaista pintaa, kuin koskaan ennen.

      Poista
  2. Tosi kauniit, erilaiset.
    Tuuppa käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kävin osallistumassa arvontaan. Tyynyt sopisi hyvin meidän olkkarin uusiin verhoihin (niitä en vielä ole esitellytkään).

      Poista