6. huhtikuuta 2016

Rakastan käsillä tekemistä!

Otsikko kuvaa hyvin tämänhetkisiä tuntemuksiani. Tosin se voisi kuulua myös muodossa "Rakastan kaikenlaista käsillä tekemistä!" tai "Rakastan harrastuksiani!" Koska rakastan myös puutarhanhoitoa, hauaisin harrastaa myös enemmän liikuntaa ja lukea, katsella elokuvia, leipoa, tehdä ruokaa ja päivitellä myös blogiani tiheämpään, tullaan lopputulokseen, että olisi helpompaa rakastaa vain yhtä käsityön alaa tai harrastusta. Kun tykkää monesta asiasta ja haluaa tehdä niitä kaikkia, tulee usein tunne, ettei aika riitä, vaikka kuinka hauaisi... eteenkin, kun töissäkin pitää säännöllisesti käydä. Olen myös vähän laiska luonteeltani, enkä halua luoda itselleni turhaa kiirettä tai stressiä. Tykkään ottaa ne päiväunet kesällä riippumatossa ja haaveilla uusista projekteista, se vain ei ole kovin tehokasta. Mutta mitä sitten? Pitääkö elämässä olla aina tehokas?

Pojan syntymäpäivillä olleita tarjottavia. Itse tein Amerikkalaisia suklaamuffinsseita ja Kristallipullia, sekä kuorrutin myyjäisistä ostetun kuivakakun.

Ihailen sellaisia ihmisiä (ja olen salaa myös hieman kateellinen), jotka urheilevat säänöllisesti, joilla on kaunis ja siisti koti, joilla on ihana puutarha, jotka neulovat nopeasti upeita villasukkia, jotka omepelvat perheelleen kaikki vaatteet, osaavat ja jaksavat valmistaa hyvää ruokaa perusraaka-aineista eivätkä syö eineksiä, jolla on hieno ura tai mielenkiintoinen ja vaativa työ. Ihmisiä jotka ovat laihoja, kauniita, hyvätuloisia, joilla on komea mies, kauniit lapset, upea koti, eikä ylimääräisiä tavarakasoja nurkissa. Ihmisiä jotka kasvattavat itse kesäkukkansa ja tomaattinsa, neulovat itsevärjäämistään langoista omilla malleillaan uniikkisukkia hyvntekeväisyyteen, harrastavat liikuntaa 9 tuntia viikossa tai ovat lukeneet kaikki Finlandiapalkinto ehdokas kirjat ja katsoneet Oskar ehdokas elokuvat. Mutta kukapa meistä voisi sanoa, ettei ihailisi (tai kadehtisi) sellaista ihmistä? Toki hyvin epätodennäköistä on, että kaikki nuo ominaisuudet löytyisivät yhdestä ihmissestä.

Kevät tekee tuloaan ja pää pursuaa puutahaideoita. Tällaisen ennen & jälkeen kuvaparin löysin netin uumenista.
Kuvassa oleva rinteen pengerrys on sen tapainen, kuin meidänpihallekkin haluaisin.

Minusta terve kateus ja toisten ihmisten ihaileminen, on vain terve ominaisuus ihmisessä ja se, että koittaa pyrkiä itse esikuviensa kaltaiseksi tietyissä määrin, antaa hyviä päämääriä ja voimia niiden saavuttamiselle. Asiasta ei saa kuitenkaan ottaa liian suurta stressiä tai tuntea oloaan huonompiarvoiseksi, vaikkei olisikaan esikuviensa kaltainen. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään itseään ja omia saavutuksiaan. Kukin meistä on omanlaisensa, eikä toisen ihmisen ongelmia ja huolenaiheita voi tietää päällepäin. Kyseinen ihminen saattaa jopa kadehtia sinua asiasta, jota et itse osaa arvostaa.

Uusista kirjoista motivaatiota laihdutukseen ja parempaan ruokailuun.
Jospa oppisin kokkaamaan paremmin ja tekemään myös kasvisruokaa

Vaikka itsestäni toisinaan tuntuu, etten ole tarpeeksi tehokas, on hyvä muistaa, ettei minun tarvitse olla muuta kuin olen. On hyvä nauttia siitä mitä tekee ja millainen on. Mitä sitten vaikka ne sukat eivät valmistuneet toissa jouluksi, eivätkä vielä edes viimejouluksi, mutta ehkäpä tänä vuonna saan ne itselleni jo valmiiksi. Juu, minulla on itselleni tulossa villasukat, ihanat langat on ostettu, malli valittu ja sukkien neulominen on aloitettu, mutta valmistuminen tuntuu hieman kestävän :)

Harjoitussukka ristipistoneulonnalla. Piti tulla naistenkokoa, tuli kokoa n.34.
Aina oppii monenlaista uutta, tämä uusi neulepinta neule tarvii roimasti enemmän silmukoita.

Neiti kevät- sukat. Malli on oma, mallineule ristipistoneulontaa. Näiden sukkien ohje ja nellineuleen ohje jaossa Oikein & Nurin risteilyllä ja sen jälkeen blogissa.

Reilun viikon päästä olen lähdössä Oikein & Nurin risteilylle Vikin Gracelle. Käsityöliike Katariina pyysi minua sinne mukaan bloggaajaksi. Minulla olisi tarkoituksena kertoa risteilystä täällä blogissani jälkeenpäin, eli millaista oli ja mitä näin. Risteilyn aluksi on tervetulotilaisuus, näytetään video Koölnin käsityömessuilta tulevista neuletrendeistä ja on oma pieni neulemuotinäytös. Tähän muotinäytökseen minunkin pitäisi osallistua. Hih, vähän jännittää :) Seuraavana päivänä on sitten varsinainen "messuosuus".  Mukana on erilaisia näytteilleasettajia ja järjestöjä esittelemässä tavaroita ja toimintaansa. Minut löytää Käsityöliike Katariinan pöydän lähettyviltä. Tarkoitus olisi esitellä blogiani, omia käsitöitäni ja kertoa kokemuksiani ja mielipiteitäni käsitöiden tekemisestä, langoista ja tarvikkeista. Näytän myös, kuinka tedään ristipistoneulontaa, tämä on ainakin itselleni uusi tekniikka, jonka vasta opin ja haluan jakaa sen muillekkin.  Jaossa on myös ohje Kettumetsä lapasiini. Ohjeet näihin molempiin lisään myös blogiin risteilyn jälkeen. Jännä päivä siis tulossa. Toki saan tästä "työstäni" myös palkan, eli risteily ja ohjelman mukainen ruokailu on minulle ilmaiset.

Kettumetsä- lapaseten ohje on jaossa Oikein & Nurin risteilyllä ja risteilyn jälkeen lisään sen myös blogiin.
Tämän aamun olen käyttänyt siihen, että olen etsinyt kätteni tuotteita, joita ajattelin ottaa mukaan risteilylle esiteltäviksi. Päivitin myös tuonne blogin etusivun yläpalkkissa olevan Käsitöilleni ohjeita- kansion. Nyt sieltä oikeasti löytyy kaikki ohjeet jotka olen blogissa jakanut. Näitä hommia tehdessäni, tuli tunne, että kylläpä sitä onkin tullut tehtyä kaikenlaista mukavaa. Joten voisin todeta ja antaa mullekkin ohjeeksi, että jos on turhautunut ja saamaton olo, niin kannattaa pysähtyä hetkeksi ja tarkkailla hieman menneisyyttä. Miettiä mitä kaikkea sitä on tullutkaan tehtyä, mistä on lähdetty liikkeelle ja mitä olen saavuttanut. Jokainen varmasti löytää positiivisia saavutuksia itestään. Myös ne pienet saavutukset ja muutokset elämässä kannattaa muistaa, sillä niistä pienistä kasvaa pikkuhiljaa suuri kokonaisuus. Näin minä ainakinhuomasin, kun tuota ohjekansiota täydensin, niitä ohjeita löytyi nimittäin yllättävän paljon.

2 kommenttia:

  1. Kauniita töitä. Tuo ristipisto neulonta tuntuu mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä viikolla laitan ohjeen blogiin tuolle ristipistoneulonnalle (heti kun saan kirjoitettua sen).

      Poista