23. maaliskuuta 2013

Angry Birds- puisto


Viikko sitten Kuusamon lomalla vierailtiin poikien kanssa Angry Birds- puistossa. Kokonaisuus vastasi aika tavalla Hop Loppia tai Touhutaloa, millä nimellä nyt tuollainen lasten riehumisparatiisi sitten missäkin tunnetaan. Alue oli iso, kuulmma Vuokatissa on vielä neljä kertaa suurempi puisto.

Me suunnattiin sinne sunnuntaina iltapäivällä. Oli pienoinen kummastuksen aihe, että siellä oli melkein tyjää. Koko kolmen tunnin aikana siellä oli meidän lisäksi ainoastaan neljän muun perheen väkeä. Lopussa oltiin vain me ja yksi äiti poikansa kanssa. Eihän nyt tieten mikään sesonkiaika ole, mutta on meidän paikallisessa Touhutalossakin aina ollit enemmän väkeä, kun on käyty. Olisiko kävijämäärään vaikuttanut hinta joka oli 16€/hlö, myös aikuisilta! Sillä hintaa sai tosin olla vaikka koko päivän. Kun vertaa Touhutalon 10€/hlö ja aikuiset ilmaiseksi oli hinta aika korkea, vaikka Touhutalossa onkin 2h aikaraja. Kivaa jokatapauksessa oli.

Pienimmille oli kiipeilyrakennelmia, keinulintuja yms. Vähän isompia kiinnosti ehkä enemmän polkuautot, pallopeli seinä, tanssikilpailu, kiipeilyseinä ja köysirata. Paikassa oli pelisali xbox peleineen ja tablettitietokoneineen. Paras paikka oli ehkä kuitenkin superlon kuutioilla täytetty iso allas jonne saattoi hyppiä.

Parkour rata




Possulinnake
Pallopeliseinällä. Tarkkuutta tai täytä koko seinä.




Voltilla superlonkuutioaltaaseen
Kiipeilypaikkoja oli monenlaisia

Possupyramidi
Köysiradalla. Vauhdilla päin possupyramidia!
Kuka ei kuulu joukkoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti