11. syyskuuta 2014

Vinoraitasukat valepalmikolla

Vihdoin sain valmiiksi nämäkin sukat. On ollut viime aikoina niin monta käsityötä kerralla kesken, ettei ole meinannut saada valmista mistään. Yhdet puikotkin kävin ostamassa lisää, että sain aloitettua vielä yhdet sukat... No nyt päätin, että valmista pitää saada välillä ja sain nämä ensimmäisenä tehtyä loppuun.


Lankana näissä sukissa on Kotikulta sukkalanka ja puikkoina 3,5mm puupuikot. Lanka oli ihan uusi tuttavuus minulle. 
Ihanan pehmeät sukista tuli. Saas nähdä kuinka kestävät sitten käytössä.


Malli oli taas soveltaen omasta päästä. Resoriin tein valepalmikkoa, kun sitä olen kauan halunnut johonkin tehdä. Palmikko- ja vinoraidat mallasin menemään 'samaan tahtiin', minua kun hieman häiritsisi jos eivät lähtisi noin. Samoin häiritsee jos sukat eivät ole samaa paria, valmiissa raitalangoissakin sukat pitää aloittaa samalta kohdin värin vaihtoa. Joidenkin mielestä taas juuri eri kohdilta. No minä olen sitä mieltä että sukat pitää olla samaa paria :)


Vinoraitasukat valepalmikko resorilla


Luo 55 silmukkaa ja neulo yksi kierros kaikki silmukat oikein. Aloita sitten valepalmikko.

Valepalmikko:
1. krs: nosta 1s neulomatta, neulo 2o ja vedä nostettu neulottujen yli, 2n...
2. krs: 1o, lk, 1o, 2n...
3. ja 4. krs: neulo 3o, 2n...

Tein valepalmikon kuusi kertaa. Viimeisestä palmikosta tein vain kaksi ensimmäistä kerrosta ja sitten aloitin vinoraidat.


Vinoraidat:
Palmikon kohdalle tein harmaan raidan ja nurjien silmukoiden kohdalle valkoisen, eli neuloin 3o harmaalla, 2o valkoisella. Näin kaksi kierrosta ja sitten siirretään raitoja yhdellä silmukalla. Tein sukat peilikuviksi, eli toisessa sukassa siirsin raitoja oikealle ja toisessa vasemmalle. Raidan siirtojierrokset tein 19 kertaa ja aloitin kantapään.


Kantalappu ja kantapää:
Kantapään tein 3 ja 4 puikon silmukoilla (28 silmukkaa). Ensin neulooin kaikki silmukat kertaalleen nurin harmaalla ja sitten aloitin kantalapun vahvistetuna neuleena. Kantalappuun neulon yhtä monta kierrosta, kuin siinä on silmukoita.

Oikean puolen kierros: nosta 1s neulomatta, neulo 1o...
Nurjan puolen kierros: nosta 1s neulomatta, neulo loput nurin.

Ranskalainen kantapää:
Neulo oikean puolen krs:lla puolet lapun silmukoista + 2 s. 
Neulo seuraavat kaksi yhteen takareunoista, 1 o, käännä. 
Nosta 1 neulomatta, neulo 6 nurin, 2 nurin yhteen, 1 n, käännä.
Nosta 1 neulomatta, neulo 7 o, 2 yhteen takareunoistaan, 1 o, käännä. 
Nosta 1 neulomatta, neulo 8 n, 2 nurin yhteen, 1 n, käännä.

Jatka näin, kunnes kavennat aivan krs:n lopussa sekä nurjalla, että oikealla puolella. Katkaise lanka.


Kiilakavennukset:
Aloitetaan nostamalla silmukat kantapään reunasta langan avulla. Aloitin poimimalla reunasta vuorotellen 1 harmaa, 1 valkoinen. Kun oikeareuna on poimittu neulotaan kantapään silmukat samoin 1 harmaa, 1 valkoinen (puolessavälissä vaihtuu puikko) ja jatketaan poimimalla toisesta raunasta silmukat. Nostin 17s kummastakin reunasta. Kiilakavennukset tein jokatoisella kierroksella.

Sukkaa neulotaan jalkapöydän puolella vinoraitoja tekemällä ja jalkapohjan puolella 1harmaa, 1 valkoinen nauleta 2krs ja värit vaihtuu toisinpäin. Jalkaterän pituus pikkuvarpaaseen saakka, kierros harmaalla ja lopuksi sädekavennukset.


Sädekavennukset:
Tasaa puikoille yhtä paljon silmukoita. Kavenna puikon keskellä ja lopussa 2 o yht. 2 välikierrosta, kavennuskierros, 2 välikierrosta, kavennuskierros, 1 välikierros, kavennus kierros. Kun jäljellä 16 silmukkaa kavenna koko kierros 2 o yht. Vedä lanka loppujen 8 silmukan läpi ja päättele.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kyllä itsekkin tyytyväinen lopputulokseen. Näistä tuli mielestäni sopivan yksinkertaiset, mutta silti niissä on jotain enemmän, kuin perussukissa.

      Poista
  2. HIenot raitasukat kyllä ovat. Noita pienempiä kuvia katsoessa ei uskois villasukiksi lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka oli kyllä tosi pehmeää ja kiiltävää. Ehkäpä siitä ei villasukkamainen fiilis :) Toivottavasti lanka on kuitenkin käytössä kestävää.

      Poista
  3. Oliko sulla jokin erityinen syy siihen, että teit pohjaan ruudukon, etkä jatkanut raitoja sinne? Ensinnäistä kertaa vastaavanlaiset sukat aluillaan, ja mietin, onko tuohon muuta syytä kuin oman silmän miellyttäminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinko miettinyt kiilakavennuksia ja kumpaan sopivat paremmin raitaan vai ruutuun... Ja valitsin ruudun kavennusten ja ulkonäön vuoksi. Ei kait mitään sen kummempaa syytä 😊

      Poista
    2. Aika jännä hymiö tuli tuonne tekstin perään, kun kaksi kysymysmerkkiä ilmestyi... piti olla :)

      Poista