30. toukokuuta 2016

Sunds:in puutarhalla

Käytiin sunnuntaina miehen kanssa kahdestaan ajelulla ja suunnattiin auton nokka Pietarsaareen Sunds:in puutarhalle. Matkan tarkoituksena oli käydä katsomassa löytyisikö meidän puutarha-altaaseen allaskumia. No ei löytynyt hyllystä, mutta lupasivat soittaa perästäpäin, josko saisi tilaustavarana. Vaikkei allaskumia saatukkaan, niin saatiin paljon pieniä ideoita, niin istutuksiin, kuin puutarhassa muuten toteutettaviksi. Minusta on ihanaa, kuinka kasveja istutuksissa ja ideoita siinä ympärillä tarjoillaan ihmisille. 



Minä ole tämmöinen ihme tyyppi, että kerään niitä ideoita sitten joka paikasta, puhelin on niitä kuvien muodossa pullollaan ja niitä sitten pitää tietenkin kokeilla toteuttaa itse tehden. Kaipa tuo luonteenpiirre on kotoa lähtöisin. Mutta on ihana huomata, kuinka tuo piirre tarttuu. Nimittäin puutarhalla kierrellessämme mies sanoi useammastakin jutusta että tuonhan voisi toteuttaa itsekkin ja alkoi heti suunnitella toteutusta perään, tämä on häneltä melko uutta. Esim. alla olevassa kusassa olevasta meallilieriöstä hän innostui ja suunnitteli jo kuinka voisi tehdä saman tyyppisen siitä raudoituserkon palasta joka roikkuu meidän kasvihuoneen takana seinällä <3 Ei "tämmöinen tyyppi", kuin minä voisi kiitollisempi olla, että on saanut toisen "tuommoisen tyypin" puolisokseen.



Näitä allaolevassa kuvassa olevia pikkpuita, jotka on tehty ihan tavallisista pajuista, olen nähnyt joskus muuallakin. Nuo olivat aivan ihania ja hyvinkin itse toteutettavissa. Ei muuta kuin lenkille oksasakset mukaan ja ojanpientareelta pajupuska nurin, oksat kainalossa kotiin ja sitten vain tökitään oksat multaan. Pitäisi juurtua hyvinkin helposti. Oksat voi sitten halutessaan vaikka letittää tai punoa. Kun sitten lehdet alkavat kasvaa, niin varsiosasta ne poistetaan ja jätetään päähän tupsu, jota kannattaa sitten leikellä, jotta se haaroittuu ja tulee tuuheaksi. Pitäisi kestää hyvinkin ruukussa talvesta toiseen. Niin ja mikä parasta, saatiin ilmaiseksi kiva pikkupuu terassille ja säästettiin 64€, se näytti nimittäin olevan tuon pajupuun hinta.


Jos kärsivällisyyttä taas löytyy, voisi tämmöisen Bonzi- männynkin tehdä itse. Ei yhtä nopeaa, kuin pajun kasvattaminen, 
mutta varmasti palkitsevaa. Tämä Bonzai oli Sembramänty, reilusti miehen mittainen ja hintaa liki 400€.


Romantiikka on puutarhassa aina muodissa. Kekkilän kasvihuone-puutarhavaja kokonaisuus on muuten ollut meidän kasvihuonekokonaisuudeninspiraation lähteenä. Kolmeen osaan jaoittelu: kasvihuone, työtila ja varasto idea, on tästä kokonaisuudesta lähtöisin. Betoni puutarhassa on selvästikkin myös suuressa muodissa. Sattuipa somasti, kun juuri kävin sen turvebetonikurssinkin. Pitääkin ottaa tuotoksistani kuvia ja laittaa ohjetta tännekkin ylös. On nimittäin tosi kivaa hommaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla.


Salaattia, mausteyrttejä, tomaatteja yms. viljelyssä, vain mielikuvitus on rajana. Tomaatit voi laittaa vanhaan roskikseen ja salaattia kasvattaa kuormalavan väliköissä, yrtit istuttaa vanhaan kattilaan tai vaikka työkalupakkiin. 




Turveharkoista saa tehtyä kaikenlaista kivaa, vain luovuus on rajana. 
Kun jaksaa kastella esim. piimällä, niin näistäkin hahmoista ja kuvioista tulee kivasti sammalpeitteiset.


Lopuksi vielä yksi risutaideteos. Teoksen nimi taisi olle Black forest ja oli mielestäni tosi hieno.  Tämän tyyppiseen teokseen löytyisi värkitkin, sain nimittäin syksyllä miehen siskon häistä kukkateokset, joissa oli tätä samaa henkeä. Kukat on kuolleet aikapäivää sitten, mutta kepit on tallella, onneksi en heittänyt niitä vielä pois. Taidan kokeilla tämmöisen tekemistä.

4 kommenttia:

  1. Kävitkö kysymässä allaskumia KodinTerrasta? Meidän pihalampeen ostettiin sieltä kaksi eri kokoista jotka liimattiin siihen tarkoitetulla liimalla yhteen. Hyvin on toiminut ja ehjänä pysynyt.
    Sundsilla olen haaveillut pääseväni käymään joskus. Näyttäisi aika inspiroivalta paikalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunds on kyllä muka va paikka, kannattaa joskus käydä. Kysyin Terrastakin, siellä olisi pitänyt tilata ja oli kamalan kallis.

      Poista
  2. Kivoja ideoita näyttää olevan paljonkin. Aika vaan ei tahdo aina riittää kaikkien toteuttamiseen, mutta kun saa tehtyä edes yhdenkin, niin siitä tulee hyvä mieli. Tykkään erityisesti noista punotuista ruukkupajuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoita pitää olla varastossa, jos inspiraatio sattuu iskemään ja aikaa löytymään. Kaikkea ei millään ennätä tehdä vaikka haluaisi, mutta ei se mitään. Jos joskus jotain ennättää, niin se on aina kiva juttu.

      Poista