6. tammikuuta 2016

Käsityöristeilylle!

Minulle sattui aivan mahtava juttu, joka varsinaisesti tapahtuu vasta huhtikuussa. Ennen joula, kävin käsityöliike Katariinassa hakemassa viimehetken tarvikkeita joululahjoihin. Siinä, kun saain ostokset hoidetua, kysyi Katariina, että kiinnostaisiko minua osallistua ensikevään Käsityöristeilylle bloggaajana? Siis tulla sinne esittelemään blogiani ja käsitöitäni. Hän oli Viking Lineltä saanut luvan pyytää kahta bloggaajaa mukaan ja oli kuulemma heti ajatellut minua toiseksi vaihtoehdoksi. Voi kyllä minua kiinnostaa, joten mukana ollaan!


Olin viimevuonna mukana risteilyllä ihan osallistujana ja kivaahan siellä oli. Tunnelmia risteilyltä löytyy TÄÄLTÄ. Mukaan pääsee varaamalla matka suoraan Viking Lineltä tai jos olet Kokkolan seutuvilta, niin täältä menee Maa- ja kotitalousnaisten bussi risteilylle. Soittamalla sinnepäin, saattaa vielä mukaan mahtua. Risteilylle on paikkoja rajoitetusti ja viime vuonna kysyntä ylitti tarjonnan, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Risteily on siis 16-17.4.2016 Turusta Viking Gracella.

Tässä kaikki langat ja neuletarvikkeet mitä löysin. 

Tässä nyt sitten on pässä pyörinyt kaikenlaisia ideoita, mitä minä siellä sitten oikein esittelelen. Jotain uusia kösitöitä täytyy varmaan tehdä, kun aika lahjakkaasti vanhoja olen maailmalle saanut jaeltua. Neulerintamalla päätin sitten aloittaa valmistelut siivoamalla lankavarastoni. Kaikki langat, pussit ja nyssäkät haalin kasaan ja aloin siivota. Aikamoinen operaatiohan tuo oli. Jokainen lapsi kävi vuorotellen kauhistelemassa mitä oikein teen ja kuinka paljon niitä lankoja minulla onkaan.

Kaksi pipon aloitusta... purkuun meni.

Huomenna täytyy mennä kaupasta ostamaan uusia säilytyslaatikoita, joihin sitten jaottelen eripaksuiset langat. Nyt kun kaiki on olleet pusseissa ja nyssyköissä, ei ole oikein ollut kokonaiskuvaa siitä mitä on ja kuinka paljon. Kun on suunnitellut uusia juttuja, olen monesti todennut, että jaa valkoista uupuu tms. No nyt niitä vajaita valkoisia keriä on aika monta! Samalla kun pusseja kävin läpi tuli vastaan monta kesken jäänyttä työtä ja niin ollen aika monet puikot, virkkuukoukut yms. oheistarviketta. Purkuun meni MONTA liki valmista työtä tai vasta aloitusta. Syynä kesken jäämiselle on ollut mm. että tuotos on ollut liian pieni, liian suuri, inspiraatio loppunut kesken yms. Purin ainakin villatakin alun, lapasten alun, pari pipoa, kolmet sukan aloitukset ja yhden valmiin säärystimen, silti keskeneräisten töiden koppaan jäi kuusi työtä odottamaan inspiraatiota ja aikaa tehdä ne loppuun. Tästä on nyt hyvä aloittaa suunnittelu :)

Purkuun mennyt villatakin aloitus. Langat ei olisi enää riittäneet, kun niitä olen käyttänyt muihin töihin.

4 kommenttia:

  1. ihan mahtava mahdollisuus!!! kiva että tulee ns. tavallisiakin bloggaajia eikä vaan "kuuluisuuksia" :)

    VastaaPoista
  2. Oi, huippua!! Mukavaa risteilyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä! Kiitos, toivottavasti tulee mukavaa ja miksikäs ei tulisi :)

      Poista