13. helmikuuta 2015

Toffeesydämmet

Huomenna on ystävänpäivä ja meille on tulossa vieraita.
Tämän kunniaksi tein Kinuskikissan ohjeella Toffeesydän- leivoksia.

 
Leipomisosio oli näissä melko nopea ja helppo, mutta aikaavievin osuus alkoi sitten siinä vaiheessa, kun näistä piti tehdä sydämmiä. Sydämmet painettiin piparimuotilla isosta levystä, mutta kun leivossydän piti irroittaa muotista, niin ei ollutkaan enää niin yksinkertaista. Toffeekerros oli tahmea ja halusi jäädä muottiin kiinni, pohja oli melko murenevaa ja halusi hajota irrotettaessa, suklaapintaan tuppasi tulemaan sormenjälkiä. Puolessa välissä löytyi oikea tekniikka ja homma alkois sujua.
 

 
Paras tapa tehdä muotilla leivoksia oli painaa muotti kaulimen avulla kunnolla pöytää vasten ja irrottaa sydän painamalla se pohjasta muotin läpi. Ensin painettin heman sydämmen sakaraosia ja lopullinen irroitus tuli kärjestä painaen. Tällä tavalla pohjasta irtosi mahdollisimman vähän murusia. Muotti kannattaa myös pestä aina muutaman painalliksen jälkeen. Pohjataikinaa ei varmaankaan olisi kannattanut paistaa ihan näin paljon, kuin paistoin. Annoin pintaan tulla pikkuisen väriä, olisi kannattanut jättää ihan värittömäksi, niin olisi voinut auttaa murenemis ongelmaan. Ongelma olisi voinut olla myös poissa, jos leivoksista olisi leikannut ihan vain neliskanttisia.

 
Sydänten painelusta jääneet palat piti tietenkin maistella ja maultaan leivokset olivat ihania!

 
Alkuperäinen ohje löytyy siis Kinuskikissan sivulta, TÄÄLTÄ.
Itse tein perusohjeen puolitoista kertaisena. Pienehköjä sydämmiä tuli tällä määrällä 36kpl. Kinuskiosaan käytin Lidlin lehmätoffee-karkkeja, suklaaosaan laitoin puolet Fatserin maitosuklaata ja puolet tummaasuklaata ja valkosuklaa taisi olla Pandan.
 



Leipoessa oppii myös kaikenlaista uutta. Esimerkiksi sen, että sulje vatkain kunnolla, ettei se kesken jauhojen lisäyksen käynnisty itekseen ja levittele taikinaa ja niitä jauhoja pitkin peittiötä. Taikinaroiskeita oli ihan jokapaikassa, mm. kahvinkeittimessä, verhoissa, ikkunassa ja leipurin hiuksissa. Isäntä otti kuvan kun itse ähkin kiukusta. Nyt tosin jo naurattaa ;)

 

2 kommenttia: