15. kesäkuuta 2013

Marjapensaiden metsästystä

Kävin tänään ostamassa marjapensaat pihalle. Kuopat on kaivettu valmiiksi ja ne on täytettykin uudella mullalla, jo aiemmin. Pääsee puskien istutushommiin heti kun kerkeää. Kun suunnittelin mitä marjapensaita pihalle laittaisin, lueskelin Leif Blomqvistin kirjaa Puutarhan marjat. Siinä on hyvin kuvattu eri marjalajeista lajikkeet ja niiden ominaisuudet. Vertailtuani talvenkestoa, kokoa, satoisuutta ja tautien sietokykyä, sain valittua mitä lajikkeita haluaisin. No eikun puutarhoja kiertämään. Aiemmin kävin jo Terrassa ja Agrimarketissa katsomassa tarjonnan. Päätin kuitenkin viikonloppuna ajella Blomqvistille katsomaan, joskos heillä itsellä olisi laajempi tarjonta lajikkeista. Tänään sitten lähdin marjapensasostoksille :)

Blomqvistin taimisto

Blomqvistiillä on kaunis taimisto. Pidän miljööstä ja heillä on yleensä aika laaja tarjonta eri lajikkeita kasveista. Tällä kertaa sain kuitenkin pettyä vierailuun. Marjapensaista oli tarjolla hyvin suppeasti lajikkeita ja  niitä oli vähän, lisäksi ne olivat paei euroa kalliimpia, kuin mitä aiemmin olin katsastanut. Olen valmis maksamaan laadusta ja palvelusta, eteenkin erikoismyymälöissä, joihin puutarhakaupat lasken. Yleensä täällä on saanut hyvää ja asiantuntevaa palvelua, muttei tänään. Kukaan ei tervehtinyt koko aikana mitä taimistolla vietin. Työntekijöitä oli kolme, joista kahdella vanhemmalla puutarhurilla oli kova kiire iältään vanhempien asiakkaiden kanssa, siitä että koitin pyytää apua tai olin ennen muita ei ollut merkitystä. Kolmas oli ilmeisesti kesätyttö ja hänellä todella huono suomenkielentaito. Hän kyllä pyydettäessä koitti auttaa, muttei siitä mitään tullut, itse tiesin paremmin kasveista. Päästin hänet pinteestä ja hän lähtikin samantien kahville. Kun ketään ei muuten tuntunut kiinnostavan tähdin pois.

Puutarha Taimitaikurit
Seuraavaksi menin Taimitaikureiden puutarhalle. Täältä ostettiin keväällä ne nurmikonsiemenet, kalkit ja lannoitteet ja viime viikolla puut. Hyvä paikka, ei tälläkään kertaan pettänyt. Olisi pitänyt tulla tänne soraan. Palvelu oli taas kerran hyvää ja asiantuntevaa :) Puutarhalla on tehty ja on tekeillä kovasti laajennuksia. Miljöö on jo nyt mukava ja kunhan saavat kaiken valmiiksi, on paikka todella mukavan näköinen! 

Puutarha Taimitaikurit
Ostin yhedeksän marjapensasta, yhden pensasruusun, verkkomelonin ja kaksi jotain Aloen tapaista kasvia, joiden nimen jo kerkesin unohtaa :) Ilma näyttäisi onneksi alkavan kirkastua, joten taidanpa suunnata ulos istutushommiin!

2 kommenttia:

  1. Harmillista, kun ei saa kunnon palvelua. Itselläkin on ollut mielessä, että voisi käydä Blomqvistin taimistolla marja- ja hedelmätarjontaa katsomassa. Luulin, että heillä olisi normaalia suurempi valikoima juuri niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin, että juuri marjoja sieltä löytyisi parhaiten lähialueilta, mutta marjapensaiden osalta, se ei pitänyt paikkaansa. Hedelmäpuiden tarjonta näytti kuitenkin runsaalta. Viikolla jos menisi, voisi myyjiäkin olla enemmän paikalla.

      Poista