23. lokakuuta 2016

Kaivinkone kävi pihamaalla

Meillä on monena vuonna tullut tehtyä syksyllä ne kaiksita suurimmat puutarhatyöt ja niin kävi tänäkin vuonna. Lokakuu lähenee loppuaan ja kaivinkone saapui pihamaata mylläämään. Onneksi vielä ei sentään ole lunta, muutamana vuonna kun niinkin on käynyt, että ensilumi on satanut kesken hommien. Nyt selvittiin muutamalla pakkasaamulla ja onneksi lumi antaa odottaa vielä itseään.

Kaivinkone aloittelemassa hommiaan.

Vaikka lunta ei vielä olekkaan, niin tämänkertainen projekti oli kyllä melkoinen lumipallojatkumo. Koska tämä tiedettiin jo etukäteen, on sen aloitus siksi venynyt ja venynyt... vuosilla. Tämä osa on viimeinen "suuri" maanrakennustyö mikä oli jäljellä tontillamme. Toki kaivinkonetta tullaan tarvitsemaan vielä myöhemminkin, mutta nyt on suurimmat maanrakennushommat saatu tehtyä.

Ryteikkö taustalla on juuri raivattu, eikä näytä aivan hirveälle näin kuvassa.

Kun pihallemme tullaan, on ajotien oikea puoli ollut melkoisen ryteikön vallassa. Sinne on kasattu rakennusaikana ja pihatöistä jääneet jätemaat ja kivet (ei toki kaikkia, sillä kiviä on viety pois monta kuorma-autollista), eikä sitä ole hoidettu muuten, kuin raivaamalla sieltä pajut, vadelmapuskat ja horrsmat kerran kesässä raivaussahalla. Tälle paikalle on ollut suunnitelmissa tehdä autotalli, sitten joskus. Se miksi nyt vihdoin pädyttiin raivaamaan alue kunnolla, ei johtunut niinkään sen autotallin rakentamisesta, vaan pihatien toisella puolella olevasta rinteestä. Kun mies on rakentanut tämän talon, on tuo rinne jätetty tasaamaan pihan korkeuseroja. Kun minä sitten tulin kuvaan mukaan ja alettiin suunnittelemaan ja rakentamaan pihaa, päätettiin tehdä rinteen alaosaan pengerrys, ettei se olisi niin jyrkkä ja siihen olisi parempi istuttaa kasveja. Aapihaa rakentaessa sitten rinteen alaosaan tehtiin valmiiksi hiekkapeti, kun tarkoituksena oli tehdä pengerrys muurikivistä. Keväällä otin tämän kesän tavoitteeksi saada tämä rinne säälliseen kuntoon. No ihan ei vielä olla tavoitteeseen päästy ja loppuun ei päästäkkään, sillä ainakin viimeistelyt jäävät ensi kesälle, mutta aloitettu homma nyt ainakin on.

Näistä kivistä pitäisi saada pengerrys aikaiseksi rinteen alaosaan.

Rinteellä on ihan pivasti pituutta. En malta odottaa ensi kesää, että pääsen ituttamaan viimeinkin tähän kasveja.

Kauan on mietitty ja laskettu miten tämä rinne olisi järkevintä, kauneinta ja taloudellisinta toteuttaa. Vaihtoehtoina ovat olleet muurikivet, lecaharkoista muuraaminen ja luonnonkivipengerrys. Lopulta päädyttiin tähän luonnonkivillä pengertämiseen, koska tiedettiin niitä tuosta ryteiköstä löytyvän runsaasti. Tämä alue on todella kivistä, sama mihin koitat kuoppaa kaivaa on vastassa isohko kivi, joten materiaalia oli omasta takaa, se vain piti saada jotenkin käyttöön.

Melko iso monttu tuohon aluksi syntyi, kun kaikki kivet ja ylimääräiset maat otettiin pois.

Paljon maata ja kiviä jouduttiin viemään pois, vaikka isoimmat kivet ja kasa pienempiä otettiinkin talteen.

Montun pohjalle laitettiin maanrakennuskangas ja kivipatja. Tähän on sitten joskus hyvä rakentaa autotalli.

Tältä se näyttää nyt valmiina.

Aikamme laskeskeltua ja tuumattua eri vaihtoehtoja päädyttiin kaivamaan ryteikkö auki tulevaa autotallia varten, ottamaan kaivuun lomasta kivet rinnettä ja sisääntuloporttia varten, ajamaan autotallin pohjaa varten murske ja korottamaan pihatietä tarvittavan verran, se kun on mutkan kohdalta ollut liian matala ja siihen on jäänyt sateella lammikko. Eli yhden rinteen pengerryksestä syntyi puolipihamaata käsittävä maanrakennusoperaatio. No nyt nämä on saatu tehtyä, ryteikön tilalla on kivitasanko, portinpielet ovat paikoillaan ja rinteen vieressä on iso kivikasa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Seuraavaksi sitten pitäisi saada nämä rinteen kivet paikoilleen. Sitä varten joutuu vuokraamaan vielä jonkun pienen koneen, kun osa kivistä ei kyllä käsipelillä siirry minekkään. Joten minun puolesta se talven tulo saa edellee odotuttaa itseään, että saataisiin nuo kivet vielä paikoilleen, eivätkä jäisi tuohon talveksi. Pihatielle pitäisi vielä ajattaa myös kalliomurske, mutta sillä ei ole hirveä kiire. Jos ei ennätä ennen talvea, niin keväällä ennättää hyvin. Talven aikana pitäisi myös saada haettua luvat sille autotallille. Vaikka tuo kivitasanko onkin kivempi, kuin se rytekkö, olisi se aiottu rakennuskin kiva saada aluilleen joskus.

Tähän sisääntulopenkkiin istutettiin Tuohi- ja Purppuratuomi, Punalehti-, Juhannus- ja valamonruusua, seppelvarpua ja vuorenkilpiä. Yksi kärsinyt mänty muotoiltiin pallon muotoon ja ajattelin koittaa pitäsen tuollaisena muotopuuna. Saapa sitten nähdä onnistunko. Toisen alueen kulmassa olevista männyistä joutuu varmaan vielä poistamaan, kun ovat niin lähekkäin toisiaan.


Sisääntulo saatiin kaiken tämän mylläämisen päätteeksi myös kuntoon. Tämä projekkti alkoi jo heinäkuussa, kun asenneettiin noita nurmen reunakiviä. Samalla kuorittiin nurmikko tältä alueelta pois ja tehtiin siihen suunniteltu istutusalue. Homma sitten jäi istutusten jälkeen odottamaan tulevaa ja tässä vaiheessa ei vielä tiedety kuinka pitkäksi aikaa. Yllättäin se kuitenkin saatiin tehtyä jo tänä syksynä valmiiksi saakka. Kun tielle saadaan ajettua kalliomurske, jatkuu nurmikon reunustaminen ja tien reunaan tulee samanlainen rajaus, kuin muillekkin nurmikon reunoille tällä pihalla.



Näistä portinpielien isoista kivistä oln erityisen iloinen. Meidän piha on päättyvän tien viimeinen ja suoraan kääntöpaikalta eteenpäin. Jostain syystä lumiauralla on ollut tapana puskea lumet kääntöpaikalta suoraan meidän pihamaalle. Nyt kun saatiin isot kivet paikoilleen, näkee aurakuski mistä alkaa meidän piha ja minun juuri istutetut puut saattavat olla turvassa lumimassoilta.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin mies aloittamassa maanrakennushommia meidän pihamaalla keväällä tai kesällä, kunhan vain luiskakauhan saa hankittua, tai mahdollisesti lainattua jos joltain tutulta sellainen löytyy. Näyttää kyllä kodikkaalta tuo teidän pihapiiri! Ihanan avara.

    VastaaPoista
  2. Hyvä tulee. Täällä kaivaminen pitäisi myös aloittaa vielä ennen talvea. Kun vaan saa kaivinkoneeseen uuden hydraulisylinterin. Sitten voi aloitella. http://www.pikapaja.com/hydraulisylinterit

    VastaaPoista
  3. Siinä on myllätty, hyvä että homma hoitui. Meiltä löytyy minikaivuri, nyt pitäisi seuraavaan vaiheeseen saada kumitela hommattua. Nyt onkin vielä hyvä, kun ei maa ole jäässä niin kaivaminenkin on helpompaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että nyt kuitenkin suurimmat maanrakennustyöt ovat ohi. Meidän täytyisi myös hankkia kaivinkone maansiirtoon. Vielä täytyisi nimittäin tuo takapiha rakentaa, mutta sitä täytyy hieman siloitella, siirtää maata ja muutenkin tasata. Taitaa olla siinä meidän urakka tulevalle vuodelle.

    VastaaPoista