18. heinäkuuta 2016

Rajauksia

Meillä on nurmikko rajattu, jo perustamis vaiheessa, metsästä kuorikate alueen avulla. Halusin että hoidetun nurmen ja metsän väliin jää tavallaan rajavyöhyke, eikä hoidettu nurmi lopu heti mustikanvarpuihin. Ensin kuorikatteen ja nurmen välillä ei ollut mitään rajausta ja nurmi alkoi heti levitä kuorikatteen puolelle. Jotta nurmikon leviäminen saataisiin estettyä, niiden rajalle kaivettiin muovinen nurmen reunanauha. Tämä auttoi asiaa, muttei oltu lopputulokseen kuitenkaan ihan tyytyväisiä. Kuorikate vajoaa ajan myötä ja ruohonleikkurilla oli vaikea ajaa aivan nauhan reunaa pitkin. Nyt sitten päätettiin asentaa reunanauhan viereen kiveys, jota pitkin ruohonleikkurin pyöriä olisi helppo lykätä ja leikkuutulos olisi siisti.


Reunakiviksi valittiin ihan tavallinen 10x20cm harmaa pihakivi. Kuorikate kaivettiin sen alla olevaan katekankaaseen asti pois hieman kiven leveyttä leveämmästi ja tilalle laitettiin kalliomursketta, jota meillä on autopihallakin. Murske tampattiin tiiviiksi ja kiveys asetettiin nurmen reunanauhaa vasten, kiven yläreuna hieman muovireunuksen reunan yläpuolelle. Lopuksi kuorikate levitettiin takaisin, kiveyksen reunaa vasten. Tulipa samalla kohotettua vajonnutta kuorikatteen reunaa sopivasti.



 Kyllä tuli siisti reunus ja helppo leikata ruohonleikkurilla, ai että minä tykkään! Olen vähän pöhkö tuon nurmikon leikkuun kanssa, vaikken sitä kovin usein itse leikkaakkaan. Sen lisäksi, että kotona piti nurmikkoa yhdessä veljen kanssa ajaa, niin olin ensimmäisenä kesätyönäni muutaman kesän ajan ruohonlleikkaajana. Niiden kesien jälkeen lupasin itselleni, että jos joskus minulla on oma piha, niin sen nurmikko on helppo pitää siistinä, eikä yhtään puskaa ole keskellä nurmea ilman kunnon rajauksia tms. Tätä lupausta olen nyt sitten koittanut toteuttaa pihallamme.


Bella tuntuu olevan sitä mieltä, että hänelle tehtiin kiva polku,
jota pitkin pääsee kätevästi kulkemaan kastelematta tassujaan nurmikolla.

Pihan alalaisdalla, meillä ei ollut kivireunuksen ja nurmikon välillä raja-aluetta ollenkaan ja vaikeahan sieltä oli siistinä pitää. Heinät kasvoivat kivien välistä, eikä edes trimmerillä saanut pidettyä aluetta siistinä, vaan käsipeliksi meni. Ensin rajattiin kiveyksellä hyötytarhan kiveysalue nurmikosta ja sitten jatkettiin rajauksen tekemistä vielä isojen rajakivien suuntaisesti. Nurmi kaivettiin pois, laitetiin katekangas alle, nurmen reunanauha paikoilleen, hieman kivimursketta, rajauskivet ja lisää kivimursketta niiden taakse.

Tuossa kiven päällä oli kiva painanne, jonne koitin istuttaa tuollaista keltaisin kukin kukkivaa kasvia, olisikohan jokin maksaruoho?
Taaempana kivien reunassa on hopeahärkkiä ja jotain toista tunnistamatonta. Sain nämä kolme kasvia työkaverilta. Saas nähdä asettuuko aloilleen.
Tarkoitus olisi laittaa jotain muitakin kukkia tähän kivireunusta koristamaan. Ehkäpä smmalleimua tai ketoneilikkaa voisi laittaa.


Vielä on nämä rajaushommat kokonaisuutena hieman kesken, mutta pikkuhiljaa se valmistuu. Tämä on ollut lähinnä Samulin työsarkaa, sillä oma selkä ei pitkänpäälle kestä tätä, mutta apuna olen ollut, samoin ovat lapset olleet auttamassa. Heidät puolipakolla "palkattiin" kesätöihin auttamaan sekalaisissa töissä. Innostus on ollut hieman nihkeää, mutta ovat he muutamia kymppejä saaneet kasaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti