7. lokakuuta 2014

Lahjakassi ja sen ohje

Olen monesti huomannut, kuinka vaikeaa on paketoida epämääräisen mallisia lahjoja. Paketeista on vaikea saada kauniita. On kulmia jotka törrättävät ja rikkovat paperin, lahja saattaa olla epämääräisen mallinen ja paperia on mahdotonta saada asettumaan kauniisti sen päälle. Tähän pulmaan on tietenkin ratkaisu lahjakasseissa tai -rasioissa, mutta ne sitten maksavat usein tolkuttoman paljon.

Olen ratkaissut tämän paketointipulman tekemällä pusseja ja rasioita itse. Viime jouluna laitoin lahjat lahjapaperilla päällystettyihin laatikoihin (KLIK), kauniita ja säännöllisen mallisia lahjoja tulikin. Rasioita voi sitten halutessaan käyttää myöhemmin säilytykseen :) 

Kummitytölle synttärilahjaksi annoin lapaset, ystävänkirjan, Body Shopin huulirasvan ja tarraperhosia. Hieman sekalainen paketti siis myös muodoltaan. Kaunis paketti niistä kuitenkin tuli, kun taittelin hempeästä lahjapaperista piille pussin ja sidoin sen paperinarulla.

Täsässä olisi ohje paperikassin tekemiseen myös teille <3


Tarvikkeiksi tarvitaan tukevaa lahjapaperia, tapettia tms. liimaa ja jotain narua tai nauhaa.


Tässä kuvassa olen A4:selle piirtänyt kaikki tarvittavat taitokset, aukileikkaus kohdat ja kirjoittanut osien nimet.


Otetaan sopivan kokoinen paperiarkki. Esim. mallikuvissa on n. A4 kokoa.
Kummityton lahjaa varten minulla oli lahjapaperirullan levyinen ja n. 30cm korkea arkki.

Ensin taitellaan kaikki paperin pystytaitokset ja sitten vaakataitokset (eli yläkäänne ja pohja). 
Lopuksi tehdään pohjan aukileikkaukset, sen muototaitokset ja kasataan kassi.

1. Taitetaan saumavara n.1-2cm oikeat puoplet (OP) tulevat vastakkain. 
Kuvissa on heti sellainen virhe että saumavara on taitettu nurjatpuolet (NP), vaikka se pitäisi taittaa OP:t vastakkain.
Huomasin vasta lopussa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä senhän saa taitettua helposti oikein päin :)

2. Taitetaan paperi kaksinkerroin OP:t vastakkain.


3. Taitetaan ensimmäinen sivu NP:t vastakkain. Leveyden voi päättää itse. 
Pienessä kassissa, kuten tässä n. 3 cm voi olla hyvä, isossa vaikka 5cm.

4. Taitetaan toinen sivu samalla tavoin. Leveydestä saa saman kun taittaa jo taitetun reunan mukaan.


5. Avataan paperi, jätetään toisesta päästä sivun taite avamatta, toisesta avataan. 
Taitetaan paperi NP:t vastakkain siten, että reuna tulee sivun reunaa vasten. Saadaan kolmas sivutaite.

6. Avataan paperi ja tehdään sama taitos toisin päin, neljäs sivutaite. 


7. Nyt kaikki pystytaitokset on tehty. Avataan paperi kokonaan.

8. Taitetaan yläkäänne. Tässä pienessä mallissa n. 4cm. Lahjaksi menneeseen laitoin 5cm.

9. Pohjan taitoksen tulee olla kaksi kertaa sivun levyden korkuinen.


10. Avataan pohjan taitos ja leikataan auki, reunan ja sivun välisiä pystysaumoja pitkin, pohjan taitereunaan saakka (kava kuvassa katkoviivalla merkitty).

11. Reunaosien pohjapaloista taitetaan sivut sisään, jotta nihin saadaan terävät muodot pohjan viimeistelyä varten.


12. Sitten kasataan kassi. levitetään liimaa saumavaralle ja asetetaan sen yläreunatoisen sivun yläkäänteen sisään, samalla asetetaan limattava sivu saumavaran reunaa vasten. Painellaan liimaus hyvin kiinni.

13. Taitetaan pohjan sivut sisäänpäin ja liimataan pohjan 1. reuna sivuihin kiinni ja 2. reuna ensimmäisen päälle. Nyt pussi on valmis.


14. Jos haluaa, voi pussiin laittaa kantokahvat narusta. Tee silloin esim. reijittäjällä reijät pussin yläreunoihin suunnilleen ylätaitteen puoliväliin ja pujoita rei'istä narut tai nauhat.


Lahjaksi antamaani pussiin en kantokahvoja tehnyt vaan kiedoin paperinarua vain pussin ympäri, jotta se pysyi kiinni.

7 kommenttia:

  1. Iso kiitos vinkistä ! Pakkaus ideat ovat aina tarpeen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. Usein pakkausideat ovat tosiaan vähissä, eteenkin kun niitä juuri tarttis ;)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Pitää kokeilla. Liisa

    VastaaPoista
  3. Voikohan tätä toteuttaa remontista yli jääneellä tapetilla? Onko liian paksua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti voi toteuttaa tapeteillakin. Eikun kokeilemaan vain!

      Poista