14. lokakuuta 2014

Sydänlapaset

Syksy alkaa olla jo sen verran viileä, että pihalla ollessa alkaa kaivata lapasia käsiin. 
Uuteen syystakkiin ei ollut sopivia lapasia, joten pitihän sellaiset sitten tehdä.



Ohjeen näihin lapasiin olen saanut Facebookin jostain villasukkaryhmästä. Eräs rouva oli tällä mallilla tehnyt sukat ja häneltä sitten sain ohjeen, joka oli siis lapasille. Ohjeella silloin tein sukat ja nyt tuli hyvä hetki kokeilla myös lapasia.



Lankana näissä on Maija ja sitä kului vajaa kerä kumpaakin väriä.


 Minusta tämä kämmenpuolen pieni sydänkuviointi on erityisen sympaattinen!





Ensimmäistä kertaa tein tällaisen käänteellä olevan aloituksen. Melko hyvin onnistuin. aika löyhästi vain saa tuon käänteen yhdistävän kerroksen neuloa, että tulee kaunis. Sain tehdä pariin kertaan, ennenkuin alkoi onnistua.


Tällä samalla mallilla olen aiemmin tehnyt siis sukat. Löytyy täältä.
Hyvin sopi malli molempiin neuleisiin <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti