17. lokakuuta 2014

Sitruunajuustokakku

Tällä viikolla meidän kaikilla lapsilla on ollut syysloma.
On ihanaa kun lasten lomat ovat samaan aikaan, vaikka asutaankin aika kaukana toisistamme.


Tyttösellä oli vähän aikaa sitten synttärit ja tiistaina me sitten juhlittiin niitä.
Tytsy on saanut täältä pari hyvää kaveria ja kutsui heidät päivällä juhlimaan. Illalla tuli sitten mummu ja pappa iltakaffille :)


Tytsyltä viikonloppuna kysyin, että minkälaisen kakun hän haluaisi. Vaikea oli valinta ja lopputuloksena sitten leivottiin sekä päärynäpiirakka, sitruunajuustokakku ja leimasinkeksejä, illaksi tein sitten vielä kinkkupiirakkaa.
Päärynäpiirakan ohje on sama kuin raparperipiirakassa oli ja se löytyy TÄÄLTÄ. Leimasinkeksien ohje on TÄÄLLÄ ja muuten sama mutta nyt laitoin sitruunankuorta mukaan. Hyvä lisä! Sitruunainen juustokakku löytyi Kinuskikissan sivulta, KLIK ja kinkkupiirakkaa tein tätä ohjetta mukaillen KLIK.


Minun pitäisi kyllä alkaa tekemään nuo juustokakut suoraan tarjoilualustan päälle.
Tämä kakku oli sellainen kevennetty versio ja sen pohjaan laitettiin digestivekeksien kanssa vauvojen hedelmäsosetta tavallisen rasvan asemasta. Hyvä oli pohja, mutta osoittautui mahdottomaksi siirtää rengasvuuasta alustalle. Niimpä jouduin leikkaamaan rengaspohjavuuan pohjalla olleesta leivinpaperista kakun alla olleen palan irti ja siirtämään kakun paperin kanssa.
Sitruunajuustokakku oli hyvää. Kannattaa kokeilla! Päärynäpiirakkaan taas olin itse hieman pettynyt. Hyväähän sekin oli, mutta omenaa tai raparperiä käyttämällä olen saanut parempaa. Ja tuo kimkkupiirakan pohja, on vain mailman paras!


1 kommentti:

  1. Kaunis kakku. itsekin tykkään tehdä juustokakkuja. Laitan aina voin sijasta pohjaan keksiin margariinia, koska se ei kovetu niin kuin voi. Liisa

    VastaaPoista