26. toukokuuta 2014

Terassi kesäkuntoon

Ilmat ovat olleet loistavat, joten oli pakko laittaa terassiakin kesäkuntoon, kaiken muun puuhastelun ohella.
Pääsee paremmin nauttimaan keleistä ja pihalla raatamisen tuloksista, kun istuu välillä aurinkotuolissa hengähtämässä.


Pöudälle levitin mummun virkkaama päiväpeiton liinaksi.
Ei olekkaan tullut käytettyä tätä aikoihin missään.
Sopii loistavasti tähän tarkoitukseen ja on paljon kauniimpi kuin muistinkaan.
Pikkaisen sitä pitää tosin huoltaa ja tuunata, kunhan ennättää... sitten joku päivä.


Äitienpäiväksi hankittu hortensia pääsi pöytää koristamaan. 
Paikka on hortensialle hyvä, sillä katos tuo hieman varjoa ja sateensuojaa sille.


Puupenkille hommasin korin tyynyjä, riippumattoa ja torkkupeittoa varten.
Viimekesän tekstiilit vain pyörivät tuossa penkillä, jospa nyt saisi niitä hieman siistimmin säilytettyä.


Amppelit ja osa ruukuista on vielä tyhjillään. Pitää käydä tekemässä niihin vielä hankintoja, kun ilmat ovat varmasti suotuisat.
Muratit talvehtivat pihahuoneessa ja pääsivät nyt viimein ulkoilemaan.




Aurinkotuoliin tahtoo olla ruuhkaa.
Sanoinkin miehelle, että täytynee varmaan hankkia toinen tälle kaveriksi.


12 kommenttia:

  1. Onpa ihana maitotonkka sinulla! Kivan näköistä muutenkin. Nyt kelpaa köllötellä touhuilujen välissä :)

    VastaaPoista
  2. ihana terassi. onneksi en kerenny ostaa yhtään kesäkukkaa. eilinen +30 asteen helle oli tänä aamuna muuttunu + 4 asteeksi. vettä sataa ja huomenna tulee räntää :/ se siitä kesästä :D hehe..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on vaihtelevaa keliä. Hortensian kannoin minäkin takaisin sisälle turvaan kylmältä.

      Poista
  3. Kyllä tuolla terassilla viihtyy yksin ja yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällä käyttäjiä on, välillä tulee tilasta jopa riitaa... kuka saa olla missäkin ja kenen vuoro.

      Poista
  4. Ihanan viihtyisää! Ja siellä Suomessa on viime aikoina ollut paljon paremmat ilmat kuin meillä täällä Alankomaissa. Tuo teidän valkoinen aurinkotuoli on muuten JUST sellainen mikä minulla on mielessä tuonne meidän patiolle... Aurinkoista viikon jatkoa täältä sateiden keskeltä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelevilla säillä on menty. Viimeviikolla oli täällä pohjanmaallakin loisto kelit, mutta sunnuntaina muuttui kylmäksi. Aamulla lämpötila oli 5 asteessa ja eilisen satoi kaatamalla.
      Tuollainen tuoli sopisi varmasti hienosti teidän uudistuneelle patiolle. Se on kyllä tosi mukava istua.

      Poista
  5. Näyttää mukavan viihtyisältä teidän terassi! Ihana yhdistelmä hortensia ja pitsiliina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En löytänyt viimekesäistä liinaa mistään ja sitten muistin tämän pitsipeiton. Hyvin istuu tuohon pöydälle, olen tyytyväinen. Viimevuotinenkin liina löytyi sitten lopulta, mutta se päätyi nyt sitten aurinkotuoliin.

      Poista
  6. Nätti ja viihtyisä terassi. Ihana hortensia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä kun kelit muuttuisivat takaisin aurinkoisiksi ja lämpimiksi, niin pääsisi nauttimaan tuosta terassista.

      Poista