15. toukokuuta 2014

Kasvihuoneen kevätsiivous

Meidän piharakennuksen toisessa päässä sijaitsee pihatupa, keskellä työtila ja toisessa päässä kasvihuone. Tai eiväthän työtila ja kasvihuone vielä valmiita ole... mutta hyvällä alulla kuitenkin. Suurin juttu mikä uupuu vielä on valokate ja siteen on noita 
ikkunanpieliä yms. pientä. Kasvihuoneen osa saatiin kivettyä syksyllä, mutta työtilasta kiveys vielä uupuu.


Kasvihuoneen puolella oli talvehtimassa meidän kaikki pihakalusteet ja vaikka mitä muuta! Nyt sain sen viimein siivottua ja tyhjennettyä kaikesta turhasta. Puutarhakalusteet kannoin paikoilleen ja pesin jopa grillin. Aika tavalla kaikkea laitoin myös myyntiin.



Nyt sain tänne kivan istuskelutilan ja työpöydän. Huomenna meinasin kantaa tomaatintaimet tuolle pöydälle ekaa kertaa karaistumaan.


Purkkeja, ämpäreitä ja muita astioita on tullut kerättyä aika tavalla. Pata on täynnnä niitä ja muutama isoin uupuu vielä kuvasta.
Löytyy varmaan joka kokoa, mitä kuvitella voi. Nyt sain nekin kaikki yhteen paikkaan. Löytyy hieman paremmin mitä etsii.


Työkalut sain myös kaikki samaan paikkaan. 
Voi kun odotan sitä oikeaa työpöytää työtilan puolelle!


Viime vuonna tilasin pojilta linnunpönttöjä. No sain niitä, mutta jäivät laittamatta paikoilleen. Tuossapa ne näyttävät edelleen olevan. suurin syy tähän on noiden materiaali. En ole saanut päätettyä, voinko laittaa niitä linnille pesiksi, kun ovat valmistettu kestopuusta. 
Nyt nuo laudat ovat kyllä kuivuneet jo monta vuotta, jospa ne viimein eisi puuhun. Olenkohan jo kovasti myöhässä?


lapiot ja haravatkin pääsivät siististi yhteen paikkaan. 
Tähän tulee siis työtila ja juuri tähän tulee tiskipöytä. Tuo putki, mikä tulee maasta on vesijohto <3

4 kommenttia:

  1. Luksusta, kun vesikin tulee työtilaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kunhan valmiiksi saadaan :) Kerrankin oli hoksottimet kohdallaan, oikeaan aikaan, niin mahdollistui tällainen juttu.

      Poista
  2. Samoja kasvihuoneen pesuhommia oli täälläkin viikonloppuna. Huomenna taimia hakemaan. Tuo vesijuttu on oikeasti ihan huippu. Saat olla ylpeä hoksottimistasi :) Blogissani on sinulle haaste. Käypä ehtiessäsi kurkkaamassa http://arjentimantteja.blogspot.fi/2014/05/haaste-11-11-11.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina ihanaa kun pääsee taimikauppaan! Kiitos haasteesta. Koitan vastailla siihen jossain välissä :)

      Poista