7. toukokuuta 2014

Kuun vaikutus kasveihin: lyhytoppimäärä

Olen alkuvuoden aikana, useampaan otteeseen, törmännyt lehdissä, netissä ja radiossa, juttuihin kuun vaikutusesta kasveihin ja puutarhanhoitoon. Toki maalta kotoisin olevana, olen asiaa sivuavia kommentteja useinkin kuullut, muttei niihin silloin ole tullut mitään huomiota kiinnitettyä. Nyt asia on kuitenkin alkanut kovasti kiinnostamaan ja päätin ottaa siitä hieman selvää. Tuollainen puolella korvalla kuuntelu ja sivujen selailu on saanut vain enemmän ymmälleen. Mistä siis on oikein kysymys?

Aihe paljastui todella laajaksi ja tietenkin hifistelyäkin löytyy. Pääkohdat kuitenkin olivat kuunkierron vaiheet, niiden vaikutukset ja mitä milloinkin, olisi hyvä tehdä. Kuun kierto jaetaan neljään osaan: uuteen kuuhun, yläkuuhun, täysikuuhun ja alakuuhun. Lisäksi kuun ratatason (korkeuden) vaikutukset otetaan usein huomioon.

Kesä 2014: Piparminttu kasvusto oli valtava
Yläkuu

Yläkuu, nouseva kuu, nuorikuu eli kasvava kuu, tarkoittaa vaihetta, jolloin uusikuu alkaa kasvaa täydeksi kuuksi. Kasvavan kuun aika kestää kaksi viikkoa. Tänä aikana kuun vaikutus on rakentava ja vahvistava, kuun voima vetää kasvua ylöspäin eli kasvuvoima suuntautuu juurista ylöspäin, kasvin maanpäällisiin osiin.  Yläkuun aika on parasta kylvö, istutus ja leikkaus aikaa maanpinnasta ylöspäin satoa tekeville kasveille. Kaikkein parasta kylvöaikaa ovat päivät heti uudenkuun jälkeen. Nousevalla kuulla siemenet itävät nopeasti ja versot alkavat kasvaa vauhdilla ylöspäin. Töiden tekeminen aamupäivällä vahvistaa yläkuun suotuisaa vaikutusta! 
  • Hyvää aikaa vaihtaa multa sisäkasveille, siirtää perennat uuteen kasvupaikkaan, ottaa pistokkaita juurtumaan, istuttaa puita ja pensaita, sekä kerätä tee- ja lääkeyrttejä.
  • Yläkuulla istutettavia kasveja ovat mm. salaatti, yrtit, tomatti, kurpitsa, kurkut, mansikka, marjapensaat ja hedelmäpuut.
  • Keväällä puut kannattaa varttaa yläkuulla juuri ennen täysikuuta. Silloin mahlanvirtaus on puissa voimakkainta. Tällöin nestevirtaus on voimakkaimmillaan ylöspäin ja menee parhaiten leikkauskohdasta, yhdistäen oksan puuhun kasvavaksi versoksi.
  • Yläkuun aikana kosteus nousee maasta ylöspäin ja pohjavesi on korkeimmillaan juuri ennen täysikuuta. Silloin onkin hyvä aika kaivaa tai puhdistaa kaivo, sekä tehdä salaojitukset tontille ja pelloille.
  • Yläkuulla on myös paras aika leipoa. Taikina kohoaa hyvin.
  • Jos leikkauttaa hiuksiaan yläkuun aikana se kiihdyttää hiuksien kasvua. Alakuulla on taas päinvastainen vaikutus. Sama vaikutus on nurmikon leikkaamisessa.
  • Saunavastat kannatta tehdä yläkuun puolivälissä, kun lehdet ovat täysikokoisia. Näin tehdyssä vihdassa lehdet pysyvät paremmin kiinni.


Kesä 2013: Suurimmista purjoista ei saanut kädellä ympäriasti kiinni
Alakuu

Täysikuusta alkaa alakuun, vähenevän- eli laskevan kuun aika. Kasvuvoima suuntautuu alaspäin kohdistuen kasvien maanalaisiin osiin. Kuun voima on supistavaa, kuivattavaa ja alaspäin suuntautuvaa. Alakuun aika kestää noin 13 päivää. Iltapäivä ja ilta tehostavat alakuun suotuisaa vaikutusta. Alakuun aikaan kylvetään ja istutetaan juureskasveja ja perunaa. Parasta kylvöaikaa on viikko heti täydenkuun jälkeen. Alakuun viimeisiä päiviä kannattaa sensijaan välttää. Silloin eivät edes juuresten siemenet idä kunnolla.

  • Alakuulla istutettavia kasveja ovat mm. kaikki juurekset, kuten porkkana, retiisi, punajuuri, nauris, maa-artisokka ja peruna. Näin ne kasvattavat lyhyemmät naatit ja suuremman sadon.
  •  Muutamia poikkeuksia kylvöissä toki on. Alakuulla kylvetään ja istutetaan myös muutamia maanpinnan päälle satoa tekeviä kasveja kute:, keräsalaatti, sipuli, valkosipuli, kyssäkaali, purjo, pinaatti, lehtikaali ja kerivät kaalit. Alakuu saa aikaan mm. salaatin ja kaalin kerimisen, sekä kasvuvoiman keskittymisen kasvin tyveen tai juureen toivotulla tavalla, kuten purjolla ja sipulilla.
  • Suotuisaa aikaa myös kerätä juureskasvien sato. Kasvien elinvoima on juurissa ja sato on hyvänlaatuinen ja säilyy hyvin. Jos kerää kasvien juuria lääkekäyttöön, alakuun aika on sillekin ehdottomasti paras.
  • Lehtipuille paras leikkausaika on ennen silmujen aukeamista alakuulla. Jos puita leikataan kesällä on alakuu silloinkin paras aika. Tällöin ne eivät jää vuotamaan ja heikkene turhaan.
  • Maan kääntäminen kannatta tehdä keväällä heti kun maa on sula ja alkaa alakuun aika.
  • Kaikki kesän perkaus ja kitkemistyöt kannattaa tehdä alakuulla iltapäivällä tai illalla. Näin käännettyyn maahan ei kasva niin paljon ja nopeasti uusia rikkoja ja ne saadaan pysymään kurissa ilman kemiallisia torjunta-aineita. Monivuotiset rikkaruohot, pejukot ja puidenvesat kannattaa hävittä kuitenkin vasta juhannuksen tienoilla alakuun viimeisinä päivinä. Näin juurissa ei ole niin paljon ravinteita uuteen kasvuun kuin keväällä. Juhannukseen asti aurinko nostaa keväistä kasvuvoimaa ylöspäin, juhannukselta päivä alkaa lyhetä ja kasvien kasvuvoima hiipua.
  • Komposti kannattaa aloittaa alakuulla, tällöin lahoaminen lähtee käyntiin hyvin ja on nopeampaa.
  • Hyvä aika kaivaa talon perustukset  ja tehdä betonin valutyöt. Vesi ei mouse kaivuukuoppiin ja betoni kuivuu nopeampaa
  • Suuremmat siivouukset ja ikkunanpesu, sekä pyykäys kannattaa jättää alakuulle. Silloin tahrat ja lika irtoavat helpommin.


Uusikuu ja täysikuu

Uudenkuun ja täydenkuun ajat ovat ongelmallisia, silloin ei mikään etene. Näinä päivinä kannattaakin välttää kaikkea kylvämistä ja istuttamista. Sama pätee kesä- ja talvipäivän seisausten päiviin, sekä keskipäivään ja keskiyöhön. Keväthallat tulevat myös usein juuri uudenkuun ja täydenkuun aikoihin tai aivan niitä ennen.

Kesä 2013: Pisimmät porkkanat olivat yl 30cm ja halkaisijaltaan 5sm. Maku oli myös hyvä.
Kun asioista tehdään sitten vaikeita

Kuun vaiheet ovat suhteellisen selviä... yläkuu, alakuu, uusikuu ja täysikuu. Kuun vaiheet syntyvät kuun, maan ja auringon asemista toisiinsa nähden. Kuu kierää maata kuitenkin hieman eri tahdissa, kuin kuun vaiheet menevät. Tätä kiertoa kuvataan kuun ratatasolla eli delikaatiolla. Kuun vaiheet ja kuun ratataso ovat siis eripituisia ja toisistaan riippumattomia kiertoja.
Ratataso kertoo kuinka korkealla tai matalalla kuu kulloinkin on taivaalla eli kuinka kaukana päiväntasaajasta. Tällä kierrollaan kuu on n. 28 päivää ja kulkee kaikkien eläinradan 12 tähtimerkkin kautta. Tämän kierron takia kuu tuntuu joskus olevan paljon suurempi, sirppi eri tavalla kallellaan tai kuu nousee ja laskee eri aikaan, kuin toisinaan. Kiertäessään taivaalla kuu viipyy kussakin tähtimerkissä n. 2,5 päivää. Siirtyessään merkistä toiseen, kuun korkeus taivaalla muuttuu. Korkeimmillaan kuu on kaksosissa, jossa se muuttaa suuntaansa ja alkaa laskea kaksosiin, rapuun, leijonaan, neitsyeen, vaakaakaan, skorppiooniin ja jousimieheen jossa se on matalimmillaan ja josta se käänytyy nousuun. Nousu tapahtuu jousimiehestä, kauriiseen, vesimieheen, kaloihin, oinaaseen, härkään ja taas ollaaan kaksosissa. Kuun nousu ja lasku kestää kumpikin noin 13 päivää ja suunnan vaihdot päivän. Tämän kaiken seuraamiseen tarvitaankin sitten jo kuukalenteria.

Kuun ollessa eri ratatasoilla, kohdistuvat kunkin tason eli tähtimerkin vaikutukset eri kasvinosiin voimakkaammin. Kuun ratatasoa voidaan hyödyntää ajoittamalla eri lajeihin kohdistuvat työt suotuisille päiville. Kylvetään, koulitaan ja istutetaan kukat, lehtivihannekset, hedelmät ja juurekset niille suotuisina päivinä, samalla huomioiden kuunvaiheet.
Tulimerkit oinas, leijona ja jousimies vaikuttavat hedelmään (tomatti, kurpitsa, herneet, pavut ja omena).
Maamerkit härkä, neitsyt ja kauris vaikuttavat juureen (porkkana, punajuuri ja retiisi).
Ilmamerkit kaksoset, vaaka ja vesimies vaikuttavat kukkiin (kehäkukka, ruiskaunokki).
Vesimerkit rapu, skorpiooni ja kalat vaikuttavat lehtiin (lehtisalaatti, persilja).

Yläkuulla ratatasossaan laskevan kuun aika on siis parasta kylvöaikaa maanpäällä satoatuottaville ja alakuulla ratatasossaan laskevan kuun aika parasta juureksille. Eläinradan merkki ts. päivä, valitaan sitten sen mukaan mukaan, minkä kasvinosan halutaan saavan parhaat kasvun edellytykset. Esim. Tomaatti yläkuulla hedelmäpäivänä aamupäivällä ja punajuuri alakuulla juuripäivän illansuussa.

Kesä 2013: Mausteyrtit menestyivät loistavasti tynnyteissä. Tässä oregano ja sitruunamelissa.
Toivottavasti olisivat myös talvehtineet. Näissä ei vielä ainakaan näy mitään elämää, ainoastaan ruohosipuli vihertää.

Loppupäätelmä

Olen kyllä aina vakuuttunut, että kuulla on vaikutusta kasvimaailmaankin. Jos haluaa pärjätä puutarhahommissa mahdollisimman luonnonmukaisesti ja saada hyvän sadon, on varmasti syytä koittaa sopeutua luonnon kiertokulkuun mukaan.

Tätä kuun ratataso asiaa, en ainakaan minä voi kuitenkaan tulkita ilman asianmukaista kuukalenteria. Kuukalentereissa on päiväkohtaisesti kerrottu, mitä milloinkin olisi parasta tehdä. Minun arkeni on sen verran epäsäännöllistä, etten voisi millään seurata päivittäistä aikataulua. Välillä on melkoinen  saavutus, että saa tietyllä viikolla jotain tehtyä (tyyliin käytyä mummolla äitienpäivän lähettyvillä). Taidankin ainakin alkuun, tyytyä seuraamaan ainoastaan kuun vaiheita. Niillä ne varhaisemmatkin sukupolvet ovat töistään selvinneet.

Viime kesänä meidän penestä puutarhasta saatiin hyvä sato. Sattuivatko kylvöt ja istutukset kuun mukaan oikeaan aikaan, vai oliko vain suotuisa kesä ja hyvää tuuria. Tiedäppä sitä. Täytyy tänä kesänä edes koittaa katsella tuota kuun kokoa, kun hommia tekee puutarhan puolella.


Huomautus

Tämän tekstin olen kirjoittanut lähinnä siksi, että ymmärtäisin asiasta perusjutut ja ne olisivat jossain muistissa. Jos jutusta on hyötyä jollekkin muullekkin, antaa se positiivistä lisää tehdylle työlle. Tämän tekstin aineisto on usiesta eri lähteistä ja kirjoitettu niinkuin sen olen itse ymmärtänyt. Tähän ei liity mainostamista, tekstiä ei ole kopioitu suoraan mistään yhdestä lähteestä, eikä sitä ole kukaan tarkastanut.

Lisätietoja asiasta löytyy ainakin näistä linkeistä:
http://almanakka.helsinki.fi/fi/arkisto
http://www.ylakuu.com/suomi/index.htm
http://www.taivaannaula.org/2010/04/kuu-ja-kohtalo/
 http://www.viherpiha.fi/kasvimaa/kuukalenteri-kiinnosti
http://www.isoaidinkasvit.fi/pdf/kuun_vaikutus.pdf
Ja näistä kirjoista:
Johanna Paungger, Thomas Poppe: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa
Anne Pöyhönen: Yläkuu ja alakuu- ajoituksen taito Suomalaisessa kansanperinteessä
Vanhanajan kuukalenteri 2014

7 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoista! Piti tulla vain pikaisesti piipahtamaan ja lukemaan postauksesi, mutta tämä täytyy tulla lukemaan oikein ajan kanssa ;) Nähdään siis pian uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältähän tämä löytyy. Voi tulla tarkistamaan niin usein kun haluaa. Itelle nimeenomaan muistiin nämä asiat tänne laitoin.

      Poista
  2. Ostin talvella tuon Paunggerin & Poppen kuukirjan ja noudatan sen ohjeita puutarhassa. Oon ihan koukussa! Mielenkiintoista nähdä, kuinka muhkean sadon saan tänä vuonna =)

    Tuosta Pöyhösen kirjasta en olekaan ennen kuullut. Kiitos vinkistä. Mun tarvitsee tutustua siihenkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuukalenterin mukaan menet. Mulla ei kalenteria ole, pitää siihenkin joskus kyllä tutustua... kunhan kerkiää.

      Poista
  3. Nyt täytyy noihin tietoihin vedoten siirtää pelargonien uusiin multiin vaihto, mullistus ja taimien otto siirtää tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä näiden ohjeiden kokeilemesisesta ainakaan haittaa ole, joten kokeile ihmeessä :)

      Poista
  4. Nyt täytyy noihin tietoihin vedoten siirtää pelargonien uusiin multiin vaihto, mullistus ja taimien otto siirtää tulevaisuuteen.

    VastaaPoista