9. marraskuuta 2013

Yllättävä aarre

Kävi kuulkaa tuuri. sain aarteen, juuri kun siitä olin haaveillut ja harmitellut sen hukkumista ajan saatossa.

Käytiin viikko sitten perjantaina minun mummua  tervehtimässä, kun ohi kuljettiin. Otin mukaan neulomiani lapasia näytille. Mummoni, isäni äiti eli "nuorimummu", on ollut kova käsityöihminen, samoin kuin myös toinen mummoni, äitini äiti eli "lampinmummu". 

Aiemmin sillä viikolla harmittelin, että minnehän lampinmummun neuleohjeet ovat joutuneet, hän on kuollut jo -90 luvulla. Nyt kun nuorellemummulle näytin lapasia, hän hymyili ja sanoi, että hänellä on minulle lahja. Hän oli kuluneella viikolla siivoillut kätköjään ja löytänyt neuleohjeita. Nämä neuleohjeet on äitini hänelle antanut, kun oma äitinsä ei niitä enää tarvinut. Nämä  olivat juuri NE neuleohjeet, joita olin kaipaillut! Mummu oli ohjeet kokonaan unohtanut ja nyt kun ne löysi, heti ajatellut antaa ne minulle, kun seuraavan kerran nähtäisiin. No nyt nähtiin ja kaikki tämä samalla viikolla. Voi mitä sattumaa. Ihanaa!


Nyt minulla on siis aarteina kirjat: Eeva Haavisto, Sata kansanomaista kuviokudin mallia ja Mary Olki, Lisää kintaita ja muita neuleita. Sekä joitain irrallisia ohjeita. Kirjat ovat hyvin kätettyjä, kunnolla ovat palvelleet käyttäjiään, kun sivut irtoilevat ja ovat hiirenkorvilla. Kaikkein parasta on kuitenkin lampinmummun kirjoittamat kommentit ja ohjeet sivujen reunoilla <3

Tuo Sata kansanomaista kuviokudin mallia- kirja on ollut minulla lainassa kirjastosta. Sieltäkin se löytyy vain varaston puolelta, mutta onneksi sitä on saanut sieltä lainata. Nyt ei tarvitse enää lainailla, kun on oma, vaikkakin hyvin hauras versio.


1. Malli 95. Kotka. Värit musta ja valkoinen. Kuviot kudottava vastakkaisesti eri käsiin.
Minulla lankana vaaleanpunainen ja harmaa Nalle, puikkoina 3.0mm bambut.
Mallia olen muokannut n. 10 vuotiaan lapsen käteen sopivaksi.

2. Malli 73. Jalasjärvi. Pohja musta, kuviot valkoiset.
Minulla lankana on tummanharmaa Maija ja vaaleanharmaa pikkusisko. Puikkoina 3.0mm ruusupuupuikot.
Jouduin jättämään yhden kuvion pois pituudesta.

3. Malli 89. Rovaniemi. Pohja valkoinen, kuviot mustat.
Minulla lankana on punainen ja tummanharmaa Maija. Puikkoina 3.0mm ruusupuupuikot.
Tätäkin mallia muuttelin lyhyemmäksi, että on sopiva n.10 vuotiaalle pojalleni. Hän itse valitsi kirjasta mallin ja siihen haluamansa värit.

4. Malli 23. Kotka. Pohja musta, kuviot valkoiset.
Lankana minulla oli 100% villalangat Merino Blend Prints ja Merino Blend 4 ply. Molemmat Superwash Woolia.
Puikkoina 3.0mm ruusupuupuikot.
Mallia kavensin ja lyhensin yhdellä kuviolla lapsen käteen sopivaksi. Kirjava lanka ei ollut kyllä paras valinta kuviota ajatellen.


Yhden lapasmallin muistan erityisesti lampinmummun kutomana. Tähän malliin löytyi irto-ohjeiden joukosta kuva, mutta ohje oli harmillisesti hukkunut jonnekkin. Kuva oli Pirkka- lehdestä 9/83. Ajattelin koittaa onneani ja laitoin lehdelle sähköpostia, jossa kyselin ohjeen perään. Voitteko uskoa, sain ohjeen sähköpostissa! Itseasiassa sain koko lehdessä olleet neuleohjeet. Nyt pääsen neulomaan nimeenomaan NIITÄ mummun lapasia <3 Mallin nimi on Norjalainen tähtikinnas.

4 kommenttia:

  1. Ei voi muuta sanoa ku Wau! Hyvä tuuri sulla!!

    VastaaPoista
  2. mie niin tahtoisin itekki tuon kirjan omaksi. kateellisena nyt täällä pihisen ja tyydyn maanantaina taas lainaamaan sen krijastosta. kohta ne kyllä varmaan antaa sen mulle ihan omaksi kun ei sitä taida kukaan muukaan lainata :D hahahaha..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Haaviston kirjasta on vissiin saatavilla uusinta painos. Toivo joululahjaksi ;) Ihana kirja tosiaan on.

      Poista