16. marraskuuta 2013

Puuvillaisia puuhelmiä

Osan näistä helmistä olen tehnyt jo aikaa sitten itselle ja silloin tein myös muutamat lahjaksi. Tuli muita hommia ja unohdin tarvikkeet keskeneräisten töiden listalle...  Nyt kun joulu taas lähestyy, oli aika tehdä keskeneräiset helmet loppuun ja muutamat myös lisää.


Nämä ylläolevat ruskeat ja allaolevat kahdet pinkit helmet ovat menossa lahjaksi.

Materiaalina helmissä olen käyttänyt puuvillaista ontelokudetta ja luonnonvärisiä puuhelmiä.
Valkoisissa ja pinkeissä helmissä ontelokude on kapeaa ja niihin mahtui vain ihan pienet puuhelmet. Ruskea kude on paksumaa, joten siihen sai laitettua erikokoisiakin helmiä. Jokaisen helmen jälkeen on kuteeseen tehty solmu. Näissä uudemmissa helmissä päättelin nauhan neljän pallon rykelmään, joka on tarkoiuts tulla eteen koristeeksi. Kuteen päättelin purkamalla siitä lankaa, poimimalla sen ja neulan avulla silmukat ja päättelemällä siten kuteen suuaukon silmukat. Helmien pujoittaminen tiukkaan ontelokuteeseen oli aika työlästä, mutta kun kuteen suuaukon sai lopulta hieman venymään, sujui työ helpommin, vaikka kyllä se silti hieman sormille kävi.


Nämä viimeiset helmet ovat niitä aiemmin itselle tehtyjä. 
Näissä päättelin nauhan pienillä "helmitupsuilla" nuo riippuvat pienet helmet olisi siis tarkoitus asettaa niskan puolelle. Uudempiin helmiin tein toisenlaisen päättelyn, koska nuo tupsut eivät tahdo kunnolla pysyä niskassa. Valkoiset helmet on tarkoitus kiertää kaksi tai kolme kertaa kaulan ympärille ja ruskeat helmet on kiinnitetty valmiiksi kaksinkertaiseen asentoon.



Kaikki kasassa näyttävät niin herkullisille. NAM!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joskus näin kaupassa tosi ohuesta norm. matonkuteesta samaan tapaan tehtyjä helmiä. Käsityö maksaa, mutta 60e oli mulle hieman liikaa, joten siitä se ajatus sitten lähti.

      Poista
  2. ompa hieno keksintö ja ihanan näköisiä nuo helmet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä on kyllä mukavia ja monikäyttöisiä olleet, olen pitänyt monenlaisten asujen kanssa.

      Poista