1. kesäkuuta 2013

Terassilla näyttää kivalle

 Takapihan terassilla alkaa näyttämään hyvälle :) Pöydällä oleva vanha liina on mummun aikoinaan tekemä ja alunperin varmaan tarkoitettu kiikkutuolinmatoksi, muuta järkevää käyttötarkoitusta en sille alunperin ole keksinyt. Tähän pöydälle se kuitenkin sopii täydellisesti. Se on sopivan ohut liinaksi, mutta kuitenkin tarpeeksi painava, ettei tuuli riepottele sitä miten sattuu. Kukkaruukku on päässyt eteisen pöydältä terassin pöytää kaunistamaan.

Ämpäreihin istutetut kukkasipulit eivät koskaan päättäneet kasvaa :(  Nyt laitoin ämpäreihin valkoiseia pelaargonioita ja äitipuolelta saadut basilican taimet. Puusohva tarvitsee vielä maalia, siinä on vasta pohjamaali. Tyynyillä ja torkkupeitolla sohvasta tuli viihtyisä. Viimekesänä ostetut tuolin pehmusteet olivat haalistuneet melkoisesti auringossa, mutta niistä on tullut aika kivan väriset.

Tämä terassin katettu osa vaatii vielä maton ja amppelit odottavat asukkaitaan. En ole vielä saanut päätettyä mitä niihin haluan laittaa. Sitten alkaa olemaan valmista. Matalaan ämpäriin kylvin salaattia. Kyllä tässä kelpaa nautiskella lämpimästä kesäpäivästä aurinkoa ottaen tai koneella oleillen, kuten eilen aamulla kun kuvat otin :)

2 kommenttia:

  1. Teillä on tosi hieno terassi. Kiva, kun siinä on varjoakin säleikköseinästä. Varjoa kaipaa varsinkin tällaisilla helteillä ja muutenkin, jos tykkää lukea tai käyttää konetta terassilla. Meillä on markiisi, mutta se ei anna varjoa enää illasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuata on mukavaa kun terassilla on erilaisia toimintoja vähän erilaisissa paikoissa. Tuo säleikön ja betonnilattian kohta on katettua aluetta. Se tosiaan kivasti varjostaa ja antaa sateensuojaa.

      Poista