9. kesäkuuta 2013

Vuorijalava

Millainen on hyvä lahja? Mielestäni se on sellainen, mistä aina nähdessään sen, muistaa keneltä ja milloin on lahjan saanut. Positiivista tietenkin olisi, että lahjan saaja myös pitäisi lahjastaan. No mitä ostaa isälle joka täyttää komeasti 55 vuotta ja jolla on kaikkea mitä hän tarvitsee tai voi hankkia sen, eikä pidä "turhasta tavarasta"? 

Ongelma ratkesi, kun käytiin ostamassa puutarhalta omalle pihalle Lehmuksia. PUU! Me ostetaan myös isälle puu :) Se ei saa olla ihan jokapihan tavis puu ja mieluummin jalopuu, kun kyseessä on kuitenkin hienot vuosiluvut. Heidän puutarhansa olosuhteita miettiessä ja myyjän asiantuntevalla opastuksella valittiin Vuorijalava.


Vuorijalava kasvaa isoksi ja vahvarunkoiseksi, melko reheväksi puuksi, joka varjostaa runsaasti. Kasvupaikka saa olla aurinkoinen tai puolivarjoinen. Nuori puu menestyy varjossakin, mutta ison puun latvus tarvitsee kuitenkin paljon valoa pysyäkseen tuuheana. Maanlaatu tuore, runsasravinteinen ja kalkittu, luonnonvaraiset jalavat ovatkin usein saaneet väistyä peltojen tieltä. Viihtyy myös savimaassa. Menestyy Oulun korkeudelle saakka. Lehdistö on kesällä tummanvihreä, jossain luki että tummimpia Suomessa menestyvistä puulajeista, syysväri on kellertävä. Ei juurikaan juurivesoja. Hyvin pitkäikäinen. Hieno puu, mielessä alkoikin pyöriä, että mihinhän saisi omallekkin pihalle tällaisen istutettua.


4 kommenttia:

  1. Todella hyvä lahja isällenne! Ja samalla nappasin idean talteen itselleni kun seuraavaksi isälle lahjaa mietin. Tässä täyttyy kaikki hyvän lahjan elementit, ja on varmasti ikimuistoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isä tykkäsi lahjastaan :) Eli voin suositella.

      Poista
  2. Todella hyvin keksitty :) Mä taas ostin mun äitille 50-vuotis lahjaksi suihkulähteen, puu voisikin olla seuraava lahjaidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihkulähdekkin on tosi ihana lahjaidea :) Mahtoi äitisi tykätä!

      Poista