23. helmikuuta 2013

Talviloman avaus

Täällä on ensi viikolla talviloma :) Erityisen mukavaa on, että kaikilla meidän lapsilla lomat on samaan aikaan. Meillä asuu mun poika ja miehen vanhin poika. Miehen kaksi nuorempaa lasta asuu heidän äidillä. Eilen illalla tuli nämä miehen nuoremmat lapset meille lomaa viettämään ja hänen vanhimmainen lähtee vasta sunnuntaina äidilleen. Viikonlopun ajan, on siis koko perhe kasassa ja talo täynnä elämää! Mukavaa. Ajateltiin tämä lauantai käyttää koko perheen voimin yhteiseen, mukavaan tekemiseen. 

Heti aamusta lähdettiin Touhutaloon. Se aukesi kymmeneltä ja paria minuuttia yli oltiinkin jo paikalla. Tenavat painuivat saman tien kiipeilemään ja mies meni samassa kerroksessa sijaitsevan kuntosalin puolle. Itse jäin istumaan hierontatuoliin ja lukemaan uusinta Avotakkaa (talon tarjoama lehti luettavaksi, oli mielenkiintoinen numero). Mulla alkoi pilatestunti yhdeltätoista ja vahtivuorot vaihtui. Oli taas kerran aivan loistava tunti. Ohjaaja on ihana ja hän opettaa liikkeet kunnolla. Hän kiertelee salissa katsomassa, että kaikki tekevät liikkeet oikein ja neuvoo ihan henkilökohtaisesti niiden tekemisessä. 




Pari tuntia kului äkkiä. Jokainen oli sanut liikuntaa ja niinpä kaikki saivat vaihtaa vaatteet. Oltiin varauduttu telmimistä varten verkkareilla ja t-paidoilla ja nyt vaihdettiin farkut jalkaan. Matka jatkui pysähdyksellä ABC:lle, vähän välipalaa ja juotavaa kaikille. 

Yhdeltä meidän piti olla teatterissa. Mentiin katsomaan Peter Pan- näytelmä. Esitys oli hyvä! Kaikki tykättiin kovasti. Mun suosikki oli ehdottomasti Helinä-keiju. Hän ei ihan vastannut perinteistä mielipidettä keijukaisesta, mutta mistäs me oikeasti tiedetään miltä keijut näyttää :) Voin kyllä lämpimästi suositetella näytelmää kaikille. Ihan perheen pienimmille näytelmä voi olla aika jännittävä, mutta jos satu on ennestään tuttu ei hätää ole. Ainut miinus meiltä tuli, kun pienemmät pojat hieman moittivat savukoneen tuotosta. Eivät ole sellaista aiemmin nähneet ja savu meni kuulemma silmiin. Istuttiin toisella rivillä ja sen kauemmaksi savu ei sitten yltänytkään. Lopussa oli mukava kevennys, kaikki halukkaat saivat opetella lentämään :)






Näyelmien taltioiminen on kielletty ja puhelimet pitää pitää kiinni esityksen aikana. Pari kuvaa nappasin lavasteista ennen esityksen alkua ja väliajan jälkeen, ennen esityksen varsinaista jatkoa.













Seuraavaksi mentiin syömään. Aika monella muullakin ihmisellä oli suunnitelmissa ulkonasyöminen lauantaisena iltapäivänä, oli sen verran täyttä ravintoloissa. Vasta kolmanteen vaihtoehtoon päästiin syömään. Eka yritettiin Pedrinakseen ja Rossoon. Näiden jälkeen lapset halus välttämättä Raxiin, ei mun mieleen, mut sinne me lopulta mentiin.

Kun viimein oltiin kotona, homasi mies juuri ehtivänsä vielä jääkiekkoa pelaamaan. Sinne se heti sitten lähtikin. Pojat jatkoivat "riehumista" lastenhuoneessa ja me tytöt asetuttiin sohvalle kuuntelemaan satua. Kuunneltiin Sysimetsä- äänikirjaa. On muuten hyvä tarina! Tarina on sopiva ala-aste ikäisille, jotka jaksavat kuunnella (tai lukea) pidemmänkin kirjan. Kirja on kuitenkin sellainen, että sen aikuinenkin jaksaa kuunnella. Oikein sopiva esim. pidemmälle automatkalle kokoperheelle kuunneltavaksi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti