22. helmikuuta 2013

Kesän viimeist pihatyöt

Meillä nämä pihahommat on jääneet viime vuosina ihan loppusyksyyn. Vuonna 2010 tehtiin etuterassia ensilumen saavuttua, 2011 leviteltiin täytemaat pihamaalle, ensilumi satoi samana päivänä, kun kaivuri lähti pihalta ja viime syksynä oli ruokamullan, kuorikkeen ja kalliomurskeen levityksen aika.
Meinasi käydä kuitenkin niin, että ei olisi multia syksyllä saatukkaan pihalle. Kaivuri oli sovittu tulevaksi  viikon lopulla ja alkuviikosta tuli lumi maahan. Lunta satoi kerralla 30cm! Lumet kuitenkin suli odotetusti pois ja kaivuri saatiin kaksi viikkoa myöhemmin pihalle hommiin. Keli oli pakkasen puolella ja lunta sateli pikkaisen koko pihatöiden ajan. 



Pihalle tuli kuormallinen (42 kuutiota) kuoriketta, 15 kuormaa ruokamultaa ja 4 kuormaa kalliomurskaa. Kaikki pihalle saatiin levitettyä ja vieläpä ihan hyvin. Kaivinkone pyöri pihalla kaksi päivää. Ekana päivänä oltiin miehen kanssa molemmat pihahommissa mukana, mutta toisena päivänä lapionvarteen tartuin vain minä (ukko joutu lähteä töihin, pääsi varmasti paljon helpommalla siellä).



Meille nurmikko tulee sillä tavalla, että se on HELPPO leikata. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikään puu, puska, talonseinä, kiviaita tai mikään muu, ei ole suoraan nurmikon reunassa kiinni. Joka paikkaan tulee kuorikatetta, kalliomurskaa tai laattoja niin, että nurmikon saa leikattua nätiksi kerralla. Ei trimmausta, saksimista, nyppimistä tai muutakaan turhaan aikaa vievää toimintaa. Samoin kaikki istutusten aluset peitetään kuorikkeella, saa kasvit aikaa kasvaa isoiksi ja levitä, ilman kilpailua rikkaruohojen kanssa. Kuorikkeen alle on laitettu maisemointikangas, eteenkin isoille pinta-aloille ja paikkoihin mihin ei istutuksia tule. Talon ympärille tulee kalliomurske ja laatoitus. Tontin reunat on laitettu kuorikkeella. Haluttiin että, pihamaa muuttuu metsän pohjaksi vaivihkaa.

 Ensi keväänä, on heti tiedossa viimeistetytöitä nurmikon pohjien kanssa ja nurmikon kylväminen. Kevään ohjelmassa olisi myös ainakin puiden istuttaminen. Luultavasti syyspuolelle sitten menee laattojen laittaminen talon ympärille, kalliomurske siellä jo on.




Samalla kun multia levitettiin, pyysin kaivinkonekuskia kaivamaan muutamat puiden istutuskuopat yläpihalle valmiiksi. Kuoppiin vain kauhallinen ruokamultaa ja kepit merkiksi missä ne sijaitsevat. Täällä meillä on todella kivinen maaperä. Jos lapiolla meinaa puille istutuskuopat saada aikaiseksi, menee ikä ja terveys. Meillä on tontin ja metsän välissä 40m kiviaitaa, jonka kaikki kivet on omalta pihalta otetu. Osa pihan kivistä on jouduttu kuljettamaan poiskin. Onneksi alapihalla on hyvää täytemaata, jossa ei ole isoja kiviä mukana. Saa omenapuille itsekkin kaivettua istutuskuopat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti