15. marraskuuta 2014

Lumihiutaleita

Isäinpäivänä kävin tervehtimässä isääni. Siinä istuskellessani luin sitten Kodin kuvalehteä ja bongasin sieltä ihania virkattuja lumihiutaleita. Ohjekkin oli ja tietenkin siitä piti puhelimella sitten napata kuva, niin sai ohjeen talteen.


Kaapista löytyi sopivaa pellavalankaa ja virkkuukoukku...
joten kuluneella viikolla olenkin sitten virannut lumihiutaleita.
Hiutaleista tuli mielestäni tosi kauniita. Lupaankin laittaa muutaman arvontapalkintoon mukaan, niin saa joku onnekas myös nauttia näistä. Käykäähän siis kirjautumassa lukijaksi, jos ette viellä ole, niin saadaan se arvonta käyntiin.



Tuskastuttavan hidasta nypläämistä tämä homma kyllä oli! Yhden hiutaleen tekemiseen sain kulumaan TUNNIN! Hiutaleita on valmiina yhdeksän ja niiden päätetelyyn kului sitten vielä se yksi tunti, niin tasan kymmenen tuntia on täynnä. HUH!
Mä olen hidas, lanka ohutta ja koukku taisi olla hivenen iso, valitsin sen toki siksi, että halusin hiutaleista ilmavia ja pitsimäisiä.



Kun hiutaleet oli muuten valmiita, piti ne vielä tärkätä. Tärkkinä käytin sokeriliuosta, johon tuli 1dl sokeria ja 1dl vettä. Lämmitin veden ja liuotin sokerin siihen. Pieni jäähdytys ja sitten vain hiutaleet liuokseen, ylimääräisen nesteen puristus pois ja leivinpaperin päälle kuivumaan. Pingotin hiutaleet sakaran kärjistä nuppineuloilla alustaansa, niin kuivuvat kauniin mallisiksi. Alustana minulla oli silitysklauta, jonka päällä leivinpaperia suojana, siitä saa hiutaleet myös hyvin irti.
Lopuksi sitten yhden sakaran päähän ripustuslenkki ja valmiita ovat.



Nämä lumihiutaleet osallistuvat myös Silmukan ytimessä marraskuun haasteeseen, jonka aiheena oli Lumihiutale.
Silmukanytimessä haaste on Pipon ytimessä ja Silmukan saalistus- blogien ylläpitämä tehtävä haaste, jonka aihe vaihtuu kuukausittain. Kukin saa sitten itse päättää millä tavoin haasteen aiheen toteuttaa.

 
Sain kutsun liittyä viikonlopun linkkirinkiin ja tällä postauksella osallistuin siihen nyt ensimmäistä kertaa. Tämän linkkiringin tarkoituksena on löytää kivoja uusia kivoja blogeja. Siispä: Ihanaa viikonloppua teille ja tervetuloa mukaan linkkaamaan postauksia Viikonlopun linkkirinkiin. Tämän viikonlopun emännät ovat Kivemman blogin Minttu ja Arjen timanttien Anu.
 
 
En nyt tiedä onnistuuko tämä minulla oikein, mutta kokeillaan...
 
Ohjeet:

1. Linkkaa 1-3 postaustasi kuluneelta viikolta.
2. Seuraa tämän viikon emännän blogia (GFC:n tai Bloglovinin avulla).
3. Vieraile mahdollisimman monessa linkissä ja jätä kommentti.
4. Laita Viikonlopun linkkirinki -mainos postaukseesi tai blogisi sivupalkkiin. (Kopioi tuolla lopussa oleva HTML-koodi ja liitä se haluamaasi paikkaa blogissaai)
 
<div class="kivempi-blogi-button" style="width: 300px; margin: 0 auto;">
< a href="http://kivempiblogi.blogspot.fi" rel="nofollow">
< img src="http://i1331.photobucket.com/albums/w590/minttukar/kivempiblogi/ViikonlopunLinkkirinki1_zpsd61923c2.jpg" alt="Kivempi blogi" width="300" height="300" />
< /a>
< /div>

16 kommenttia:

  1. Kauniita hiutaleita :) Itsellä ei ehkä riittäisi sisua tehdä niitä noin paljon, mutta kauniita ovat ;) terkuin Liisa

    VastaaPoista
  2. Kauniit hiutaleet minustakin! Nuo ovat upeita varmasti myös joulukuusessa. Käy muuten linkittämässä tämä postaus blogissani olevaan Viikonlopun blogirinkiin. Olisi kiva saada sinut mukaan! Jospa se auttaisi myös sen sadan lukijan rajan rikkomisessa ;) Huikea määrä!

    VastaaPoista
  3. Taidokkaita hiutaleita! Mahtaako meikäläiseltä tuollaiset onnistua ensinkään - olisi hauska kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli helppo, vaikkakin hidas, tehdä. Tarvitsi virkata pelkkiä ketjusilmukoita ja piilosilmukoita.

      Poista
  4. Oi, nämä ovat ihania! Kiitos osallistumisesta Viikonlopun linkkirinkiin :)

    VastaaPoista
  5. Ovatpa kauniita! Noin ohuella langalla virkkaaminen on kyllä työlästä ja hidasta todellakin, mutta lopputulos kyllä on vaivanarvoinen.:)

    VastaaPoista
  6. Herkkiä hiutaleita! Luulin ensin, että olit kastanut hiutaleet taliin, mutta tärkkääminen on kyllä ehdottomasti parempi idea. Minäkin uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan Silmukan ytimestä -haasteeseen. Sieltä saa uusia virikkeitä käsitöihinsä. Tekemäni hiutalepipo näkyy tuolla: http://sulatie.blogspot.fi/2014/11/lumikimalteinen-pipo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa, kauniin pipon olit tehnyt! aivankuin lunta ja jäätä, mutta silti pehmoinen ja lämmin.

      Poista
  7. Onpas hienoja lumihiutaleita! Itsekin tein tälläisiä lähes samanlaisia, mutta kovetin ne Erikeeper-vesiseoksella. Ne olisi näköjään kannattanut tärkätä ja pingottaa mielummin, niin olisi tullut tasaisempia ja paremman muotoisia, kuten sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tärkkäys kyllä ainakin toimi hyvin. Parin päivän päästä nuo tuntui olevan vasta paremmin kovettuneita, vaikka kuivuivatkin jo seuraavaan päivään mennessä.

      Poista