22. lokakuuta 2014

Susilapaset

Ostin itsevärjättyä nallilenkaa pari vyhtiä. Minusta näissä oli hauska meleerattu väritys, muttei kuitenkaan mikään raitalanka. 
Tuolle tummemmalle mulla oli heti mielessä käyttökohde, nimittäin susilapaset. 

Olen viimeaikoina tehnyt kesken olevia käsitöitä loppuun. Meinaa nimittäin olla että on niin kova into päästä tekemään jotain uutta, että vanhat jää aina pikkuisen kesken. Nämä kesken eräisetkin olen saattanut jo täällä esitellä. No nyt alkoi olemaan kaiken kokoiset puikot töissä kiinni, niin oli pakko ottaa itseään niskasta ja tehdä työt valmiiksi. Sitten olikin aika aloittaa uutta ja susilapaset pääsitvät puikoille.


Kerrankin päätin tehdä jotain ohjeen mukaan. Tarkistin langan ja puikkojen paksuuden sopivaksi ja alkoin töihin. PAH, sanon minä. Lapasesta piti tulla naiselle sopiva, mutta varsin pian tajusin tekeväni miesten kokoa. Juu, kyllähän ohjeessa oli se silmukoita/ 10cm, mutta kuka sitä muka koeneuletta tekee? No näistä tulee sitten miesten kokoa. Olen neulonut tuon lapasen kohta varmaan kolmeen kertaan, nii paljon sitä on pitänyt edestakaisin purkaa ja neuloa. Raivostuttaa! Ohjetta olen saanut lyhentää PALJON ja sitä kautta sitten taas soveltaa ja soveltaa. Saankohan toisesta lapasesta millään edes samanlaista tulemaan...


Tässä kuvassa lapanen ei näytäkkään niin pahalle, kun luonnossa. Olen meinannut purkaa sen kokonaan jo kahdesti, mutta Samuli sai ylipuhuttua minut kokeilemalla tekelettä. Kun havaitsin, että se näyttää sen kädessä ihan hyvälle olen tyyntynyt.

Neulonnan ohella olen viihdyttänyt itseäni katsomalla Netflixistä Siskoni on noita- sarjaa. 
Viihdyttävää juu, nuoruusvuosien suosikkisarjani lähinnä huvittaa nyt :)


Tässä Katariinassa ottamani kuva naisten susilapasista. Mulla vaan olis pitänyt olla paljon pienemmät puikot.

2 kommenttia:

  1. Oi, onpas hienot susilapaset! Kivat kerrassaan!
    Nauti neulomisen ilosta ja syksyn tunnelmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koitan nauttia :) Eiköhän näistä kivat tule, jahka saan valmiiksi.

      Poista