6. tammikuuta 2017

Käsitöitä joululahjoiksi

Loppuvuoden käsityöt menivät oikeastaan kaikki lahjaksi. Tänä vuonna tuli tehtyä melkein kaikki lahjat itse ja osa niistä kierrätysmateriaaleista. Ihan kaikki lahjansaajat eivät taineet olla hirveän innoissaan saamistaan jutuista, mutta niinhän se aina menee ettei kaikkien kanssa onnistu ihan nappiin, vaikka haluaisi. Paljon kivaa palautetta kuitenkin tuli takaisinkin päin :)


Tänäkin vuonna tuli siis annettua tosi paljon paketteja. Tykkään lahjojen antamisesta vielä enemmän, kuin niiden saamisesta, mikä sekin on tosi kivaa. Mielestäni lahjan ei tarvitse olla iso tai kallis, vaan se muistaminen on tärkeintä. Itsetehtyjen lahjojen kanssa hinta ei ole aina ratkaisevin juttu. Niihin käytetään omaa vapaa-aikaa ihan lahjansaajan takia ja se on mielestäni eri tavalla arvokasta, kuin raha. Mietin kauan onko heijastimen antaminen tyhmä lahja, mutta kun näin että niitä myytiin käsityömyyjäisissä yli10€ niin ei se enää niin tyhmälle lahjalle tuntunutkaan ja arvostanhan minä sellaisen antaessani, myös lahjansaajan turvallisuutta. Jälkeenpäin eenkin kuha heijastimet, saivat paljon iloista palautetta :)


Pipoja ja hanskoja tuli tänä vuonna ommeltua erityisen paljon. Hanskoissa käytin paljon kierrätysmateriaaleja ja jämäpaloja. Suurimpaan osaan ommelluista hanskoista laitoin myös merinovillaisen vuorin, niillä ei tule kyllä aivan heti kylmä. Pipot ompelin kaksinkertaisesta joustocollagesta tai merinovillasta, niilläkin luulisi tarkenevan aika pitkälle.


Lisäksi tuli tehtyä Himmelikranssseja, pehmoleluja, leikkuulautoja, kuumavesipullon päälksiä kierrätys tossuja, stressileluja ja lisäksi myös pikkuisen leivoin. Kiirettä on tosiaankin pitänyt. Ensi joulun lahjat täytyy aloittaa hyvissä ajoin, ettei tule yhtä kiire.

6 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana. Hienoja lahjoja ja lämmöllä tehtyjä.

    VastaaPoista
  2. Hienoja lahjoja oot tehnyt, ovat arvokkaita kun on käsin tehty. Oot ollut tosi ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, aika ahkera sai olla, etä kaikki ennätti saada valmiiksi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kitos. Itsestä ei aina tunnu sille, niin kivaahan se on kun kuulee sen joskus muilta :)

      Poista