27. tammikuuta 2017

Väriä seiniin

Meillä olohuoneen seinät kokivat melko suuren muutoksen, kun emäntä päätti ennen joulua, että ne pitää maalata. No isäntä ei asiaa suoraan tyrmännyt, mutta siirsi projektin suoraan tammikuulle. Sitten tammikuu koitti, eikä emäntä ollut maalauslupausta unohtanut ja niin siinä sitten kävi niin, että seinät vaihtoivat väriä.

Isäntä katsomassa urheilua autuaasti unohtaneena, että kohta maalataan.

Maaliksi halusin kalkkimaalia ja väriksi tummaa. Mieluiten olisin ottanut jopa ihan mustan, mutta se ei olisi oikein sopinut lattian ja keittiön kaappien kanssa yhteen, joten päädyttiin tummaan ruskeaan. Kun sitten maalia menin ostamaan, niin kävi hieman ikävästi, eikä oikeaa väriä ollut tarpeeksi saatavilla. Ostin maalin täältä Kokkolasta Legaros kaupasta, heillä oli muuttomyynti meneillään ja maaleista oli -30% alennus. Koska maali piti tietenkin saada heti, päädyin ottamaan kolmea eri väriä, joita kaikkia oli vain yksi pakkaus saatavilla ja sekoittamaan niistä meille maalin. Koska ostin jämiä pois, antoi myyjä meille kivasti -50% alennusta, sehän passasi.



Ylläolevissa kuvissa on lähtötilanne olohuoneen osalta.



Yksi perjantai ilta raivattiin olkkari maalauskuntoon, teipattiin listoja ja ikkunanpieliä, osa listoista irroitettiin ja lattialle laitettiin suojapaperit. Huonekalut siirrettiin seinustoilta keskelle lattiaa ja seinät pyyhittiin pölyistä.



Lauantai aamuna sitten päästiin samantien maalaushommiin. Maalaus piti tosin aloittaa maalin sekoittamisella, kun kalkkimaali mytiin jauheena. Yhteen pussilliseen jauhetta sekoitettiin 2,7l vettä. Tällä maalimäärällä ohjeen mukaan maalaa 6-10 neliötä kahteen kertaan. Kun seinän pintoja hieman laskettiin, päädyttiin ottamaan se 3 pussia, jos maalia kuluisikin paljon. Meillä seinät on maalattavaa tapettia, jossa on pieni kohokuvio. Hyvin olisi riittänyt kaksi pussillista ja vielä olisi jäänytkin maalia jäljelle. Koska nyt maalia jäi tosi paljon, päätettiin jatkaa maalausta eteepäin ja maalattiin myös yksi eteisen seinistä.



Kalkkimaalilla maalaaminen on hieman erilaista, kuin tavallisella maalilla ja se vaatii aina kaksi kerrosta. Maalatessa ei saa korjata maalausjälkeä, enää kuivuneelta kohdalta tai se näkyy heti. Eteneminen tapahtuu kapeissa suikaleissa kerrallaan ja maalausreuna on pidettävä kosteana, niin saadaan kaunein lopputuos. Jos jää korjattavaa, täytyy korjaukset tehdä toisella maalauskierroksella. Maali kuivui nopeasti ja kun oltiin yhteen kertaan saatu olohuoneen osuus maalattua, pidettiin ruokatauko ja sitten saikin aloittaa jo toisen kierroksen. Varmuuden vuoksi maalaus aloitettiin kirjakaappien taakse jävästä seinässtä ja hyvä näin, että oppi oikean maalaustekniikan, ennen näkyviä pintoja.



Kuiviessaan naalautulos näytti aika kaamealle. Ylläolevassa kuvassa olohuoneen osuus on kertaalleen maalattuna. Toisen maalauskerran jälkeen kuivuminen näytti hieman paremmalle, mutta lopullinen tulos oli nähtävissä vasta maalin täysin kuivuttua.


Kun maalia kerta jäi, jatkettiin maalausta eteisen seinälle. Kun seinä kerta päätettiin maalata, piti siinä ollut reikä ensin korjata. Reikä oli imurointi onnettomuuden tulos parin vuoden takaa. Reikä on typäissyt niin paljon, etei sitä ole korjattu ennen tätä. Onneksi nyt sekin asia saatiin samalla kuntoon.


Laitan huomenna lisää kuvia, niin näette millainen lopputuloksesta oikein tuli.

3 kommenttia:

  1. Aika iso urakka teillä on ollut. Kiva nähdä sitten millainen on lopputulos. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnolla odotan lisää kuvia.
    On teillä ollut aika kova työ, tuo tyhjääminen on iso urakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjääminen on urakka, mutta se paikoilleen laittaminen vasta onkin iso homma.. ainakin mulle.

      Poista