19. kesäkuuta 2015

Juhannusta kaikille!

Juhannusaatto meni nopsaan, mutta mukavissa tunnelmissa. Ollaan molemmat töissä koko juhannuksen aika. Nyt aattona piti olla molemmilla itavuoro ja kotona kolme esiteiniä... ei kovin hyvä yhtälö. Onneksi sain järjestettyä itselleni vapaapäivän, palkattoman, mutta kuitenkin. Palkattomuutta onneksi korvaa hyvin se, että eilen olin 16 tunnin päivän töissä ja huomenna olisi toinen samanmoinen rupeama tiedossa. Viime metreillä mieskin sai vaihdettua itselleen illan yövuoroksi ja päästiin viettämään juhannusaattoa koko perheen voimin muutamaksi tuniksi. Samullla oli eilen yö ja tänään siis suuntasi myös yövuoroon. Tuossa, kun se lähti töihin, niin naureskeltiin, että nähdään sitten ylihuomenna iltapäivällä :D Eipä pääse kyllästymään toisen naamaan.

Näkymä saunanikkunasta joelle
Keskittynyttä saunan lämmitystä <3

Kun Samuli havahtui suurinpiirtein hereille yövuoron jälkeisestä koomasta, suunnattiin Veteliin isän "mökille" saunomaan ja syömään. Juhannusta tuli juhlimaan meidän lisäksi isä ja äitipuoli, hänen kaksi sisartaan miestensä kanssa, äiti ja siskontyttö. Meidän reissu oli tosi pikainen ja harmitti vietävästi lähteä kotiin! Lämmitettiin sauna, saunottiin, syötiin, lähdettiin kotiin  ja jätettiin muut viettämään juhannusiltaa... mutta minkäs teet. Ihanaa kuitenkin oli, että päästiin kaikki yhdessä paikan päälle.

Hieman oli aluksi viileää, mutta hyvin se sauna siitä lämpoesi. Mahtavat löylyt saatiin!

Saunoa olisi voinut vaikka kuinka kauan, niin ihanat löylyt vanhassa puulämmitteisessä rantasaunassa tulee. 
Alkuun hieman savutti, kun edellisen kerran sauna oli lämmitetty viime syksynä, mutta hyvin se siitä alkoi lämpiämään. Talviturkinkin sain heitettyä jokeen, vaikka tosi kylmää vesi olikin. Muutkin uskaltautui kastautumaan.

Kokkolan Grand hotellin vanhat lautaset juhannuskattauksessa, isän, vanhoista lattialankuista, valmistamalla pöydällä.

Menuu sisälsi erilaisia alkupaloja, saaristolaisleipää, viittä erilaista salaattia, silliä, savulohta, possun sisäfilettä ja uusiaperunoita. Jälkiruuaksi oli luksuskakkua, juustokakkua, sitruunaleivokssia, leipäjuustoa & lakkahilloa, pullaa ja lusikkaleipiä. kellekkään ei varmaankaan jäänyt nälkä!

Ruuan valmistamisen kanssa meinasi tulla ongelmia, sillä keittiön uuni sanoi sopimuksensa irti ja lihat jouduttiin käydä paistamassa isällä kotona, mutta onneksi asuvat lähellä. Kaikki juhlijat toivat jotain ruokia mukanaan ja kattaus oli suurenmoinen. Täytyy kyllä sanoa, että hyvää oli! Harmi kun unohdin ottaa kuvan jälkiruokapöydästä. Oli kyllä näkemiseen arvoinen kattaus. Ruuan jälkeen me sitten jouduttiinkin lähtemään melko kiireellä. Samuli heitti meidät kotiin ja lähti samantien töihin. Mä lähden nyt nukkumaan, jotta jaksan pitkän päivän huomenna töissä. 

Hyvää juhannusta kaikille!

Ruoka oli kyllä todella hyvää <3

4 kommenttia:

  1. Ihana oli aattonne. ja ruoka niin maittavan näköistä. Itse kävin tyttären luona herkuttelemassa. Kaikkea hyvää tähän juhannuspäivään, sääkin jo vähän paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa saada viettää edes muutama tunti perheen kanssa, kun muuten oltiin niin tiiviisti töissä.

      Poista
  2. Hyvää juhannusta! Hyvän näköinen on kattaus ja ruoka. Niin se vain menee, että juhannuksenakin on töitä jonkun tehtävä. Itse viettänyt koko juhannuksen töissä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, jonkun on oltava töissäkin. Onneksi pyhäpäiviltä saa ihan kivan rahallisen korvauksen työnteosta.. eteenkin, jos on ylitöissä.

      Poista