13. kesäkuuta 2015

Tytölle huone

Meillä alkaa olemaan se aika kesästä lähellä, kun perheen koko tuplaantuu :) Miehen lapset tulevat meille lomailemaan. Osa saapuu huomenna sunnuntaina ja viimeinenkin sitten juhannus sunnuntaina. Päätin, että tänä kesänä meillä ei eletä matkalaukkuelämää, vaan tenavien tavarat pitää saada mahtumaan kaappeihin. Yleensä niiden vaatteet ovat olleet vain matkalaukuissa ja ne laukut sitten eteisen puusohvalla. Noup, ei enää! Kaappeja onkin tullut nyt siivoiltua ja viskottua roinaa roskiin ja kierrätykseen.



Meidän perheeseen kuuluu neljä lasta, joista yksi on tyttö. Täällä ollessaan tyttö on asustellut meidän pikkumakkarissa ja pojat toisessa isommassa makkarissa, Pikkuhuone on toiminut lähinnä tietokonehuoneena silloin, kun muut lapset, eivät ole olleet meillä. Kevään ajan huone on toiminut lähinnä minun ompeluideni ja ostettujen hääkamojen varastotilana. Nyt kun lapset tulevat huomenna, oli huone pakko siivota asumiskelvolliseen kuntoon. Huoneessa ollut pöytäkone hajosi keväällä, niin päätettiin tehdä huoneesta meidän prinsessalle, kerrankin kelvollinen asuinsija :) Asumukset kun ei aina ole olleet kovin tyttömäisä.




Ylimääräiset kamat ulos huoneesta, pientä uudelleen järjestelyä huonekalujen kanssa, lukulamppu, tauluja, tekstiilien kierrätystä paikasta toiseen ja mekko sovitusnuken päälle. Vaatekaapissa on tilaa vaatteille ja yllätyksenä sieltä löytyy myös uusia vaatteita. 
Kyllä täällä nyt kelpaa kesälomaa viettää <3



2 kommenttia:

  1. Kyllä tuossa kammarissa kelpaa tosiaan tytön lomailla. Kaunis huone pienine yksityiskohtineen.
    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista