10. tammikuuta 2015

Poika vauvalle

Hyvä ystäväni sai vauvan. Etukäteen jo tiedettiin, että poika tulee, niin oli jo valmiiksi kiva neuloa tulokkaalle vaaleansiniset sukat. Ennen joulua törmäsin ostoksilla ollessa tällaiseen ihanaan auto tauluun. Taulu oli niin suloinen, että ostin sentulokkaalle lahjaksi.


Tuo ihana vauvakortti on opiskelutoverini Jinna Vilposen tekemä. Häneltä olen muutaman muunkin kortin ostanut. 
Hänen kortit ovat niin suloisia! Tämän kortin hän teki ihan tilauksesta, toiveiden mukaan.


Sukat ovat Supervauvan polvisukat. Pitäisi olla kuulemma Junasukkien ohella parhaiten vauvan jalassa pysyvä malli. 
Ohje sukkiin löytyy TÄÄLTÄ. Vaikka sukkien koko ohjeessa oli ohuesta sukkalangasta tehtynä 0-3kk, tein sukat vielä ohkaisemmasta ja lämpöisestä langasta, että olisivat mahdollisimman pian pienelle sopivat, mutta kuitenkin mukavan lämpöiset.

Lankana oli Sandnes Garn AlpakkaSilke- lanka, 50g=200m. Puikkosuositus oli 3, mutta neuloin nämä 2,5mm puikoilla. 
Vaikka sukista tuli ihanat, niin täytyy sanoa, että minun käsialalle lanka taisi olla hieman ohutta. Käsiala ei ole ihan tasaista, vaikka koitinkin tiukkaa tehdä pienillä puikoilla. Pitäisi olla mahdollisimman kevyet puikot tällaisia neuloessa, niin voisi auttaa.


2 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihana lahja :) noita sukkia tarviiki itekki kokeilla, tosi hyvännäkönen malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että saajan äitikin tykkäsi... saajalta kun ei vielä voi kysyä mielipidettä ;)

      Poista