4. kesäkuuta 2014

Raparperipiirakka ja raparperihilloke


Kesän ensimmäisen raparperipiirakan tein Voikukkapelto-blogin ohjeen innoittamana.
Oli kyllä hyvää piirakkaa. Hienosti toimi taas tuo kondensoitumaito. Vastaavanlaista ohjetta olen käyttänyt myös omenapiirakan valmistuksessa. Hyvin näytti myös muille maistuvan, kun ennätin kuvankin ottamaan vasta, kun puolet oli jo syöty.



MAUKAS RAPARPERIPIIRAKKA
24/26 cm irtopohjavuoka 

POHJA
100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

TÄYTE
4 isoa raparperin vartta
2 tl kanelia
1 prk kondensoitua maitoa
1 prk creme fraichea
1 muna
1 tl vaniljasokeria

PINNALLE
mantelilastuja

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. 
Sekoita joukkoon muna ja leivinjauhe-jauhoseos. 
Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Lado pienityt raparperit taikinapohjan päälle. Ripottele raparperien päälle kanelia.
Sekoita loput täyteainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. 
Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. 
Anna  jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.


Raparperin varsia tuli otettua aika reilusti. Piirakkaan käytin neljä isoa vartta ja kaksi jäi vielä yli,
joten tein niistä hilloketta jäätelön, viilin tai vaikka maustamattoman jugurtin kaveriksi.


RAPARPERIHILLOKE

2 isoa raparperin vartta
1dl vettä
1rkl voita
1tl kanelia
2dl sokeria

Ainekset laitetaan kattilaan ja keitetään niitä hiljalleen n. 10 minuuttia, kunnes palaset ovat pehmenneet ja hajonneet.
Hillokkeen annetaan jäähtyä ja se on valmista käytettäväksi.


6 kommenttia:

  1. Näyttää tosi herkullisilta! Kaikki raparperiohjeet on nyt tervetulleita, mä oon aina tehnyt yhtä ja samaa piirakkaa, vois välillä kokeilla jotain muuta välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä herkullista, varsinkin jäätelön kanssa. Kannattaa kokeilla.

      Poista
  2. herkullisen näköistä piirakkaa. Hei, mitä on se kondersoitu maito, en ole koskaan kuullutkaan, Tyhmyys nyt kukoistaa täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kondensoitu maito on makeaa ja siirappimaista, maidosta vettä haihduttamalla valmistettu säilyke. Olen käyttänyt piirakoiden täytteenä, kuten yläpuolella olevassa ohjeessa. siitä voi valmistaa myös todella hyvää toffeeta, keittämällä säilykepurkkeja muutaman tunnin. Laitan linkin postaukseen jossa olen käyttänyt sitä toffeena.
      http://onnenapiloita.blogspot.fi/2013/03/leipomuksia.html

      Poista
  3. Nam. Raparperi on hyvää. Tein itse tänään raparperipannukakkua. Keittelin ensin raparperit voissa ja fariinisokerissa pehmeiksi, ettei vaan tule liian terveellistä ;) Lapset pitivät kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsitkö sinä tuon hillokkeen sitten pannukakkutaikinaan vai sattumiksi sinne? Kuulostaa hyvälle joka tapauksessa.

      Poista