17. kesäkuuta 2014

Kesäistä luettavaa puutarhapöhköille

Ulkona on niin kylmä, ettei pihahommiinkaan tee juuri mieli.
Jos pihalle kuitenkin uskaltautuu, saa varustautua miltei talvitamineisiin.
Vieroitusoireita puutarhatöistä voi laimentaa lueskelemalla puutarhaaiheisia kirjoja 
ja miksei vähän muitakin kesäisiä teoksia.
 




Itse lainasin kirjastosta tällaista luettavaa. Kirjat pinossa ylhäältä alas:

Kukkaiskieli: Vanessa Diffenbaugh
Tarina kukkien kieltä puhuvasta Renatasta, itsensä hyväksymisestä, rakastamisen vaikeudesta, syyllisyyden painosta ja anteeksiannosta.
 
Oman pihan suunnittelu: Saila Rautio
Opas oman pihan suunnitteluun. Kirja auttaa näkemään mahdollisuuksia, siellä missä ennen oli ongelmia.
 
Kotipihan kasvihuone: Sonja Lumme
Sonja Lumpeen kirjoittama teos kertoo kaiken mitä tarvitsee kasvihuoneilusta tietää.
Uusi puutarha: Tanja Nieminen
 
Uusi puutarha: Tanja Nieminen
Uusi puutarha on opaskirja jokaiselle, joka aloittaa puutarhansa suunnittelun multakasan ääreltä.
 
Hurmaava huvila: Ilona Pietiläinen
Kirjassa seurataan erään mökin muotoutumista unelmasta, oikeaksi hurmaavaksi huvilaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti