8. kesäkuuta 2014

Iltakierros

Kävin kiertelemässä pihalla, samalla kun kastelin kasvihuoneessa.
Olo oli levoton ennen kuiin lähdin ulos, mutta mieli rauhottui puutarhassa.
Puolentunnin kävelykierros ja kuvienotto hetki teki hyvää :)


 Herneet jo versovat laatikossaan. Koivunoksista punoin niille tuen.
Ensimmäiset salaatit kylvin ruukkuihin ja siirsin lavoihin kasvamaan.


Metsämansikka kukkii kauniisti ja runsaasti.
Huomenna olisi tarkoitus käydä ostamassa omenapuut ja istuttaa ne. 
Mitähän mansikat tykkäävät uudelleen istutuksesta tässävaiheessa? 
Puiden juurelle olisi ne tarkoitus siirtää.


Retiisit ovat hyvällä alulla ja tillikin näyttäisi itäneen.
Raparperit ja lipstikka ovat tässä väliaikais sijoituksessa.


Kolmen kesäkukan ämpärit. saas nähdä millaiset näistä tulee.
Pitäisi varmaan laittaa näille jonkinlaiset tuet.


Mangoldi, herneitä ja sipuleita ruukussa.


Puolukka kukkii. Puutarha ja luonto sekoittuvat pihan laisoilla, 
kuorikatealueilla, juuri niin kuin olin halunnutkin.


Ennätin jo luulla villiviinin kuolleen. Onneksi ei ollut.
Sen on tarkoitus kiivetä kiviaidan päälle.


Tornionjokilaaksonruusun ensimmäinen kukka puhkesi eilen.



 Uusi perennapenkki alkaa näyttämään pikkuhiljaa hyvälle.


arovuokko, puistolemmikki, kalliokielo ja kotkansiipisaniainen.
Saamieni lemmikkien juurelle ripottelin pussillisen niiden siemeniä. Näyttävät itäneen.
Anttilassa oli alennuksessa kaikki siemenet 30snt pussi ja niistä sai vielä plussalla alennusta 20%. 
Ostin kaikkia perennansiemeniä mitä löysin. Pitäisi vain istuttaa ne pian.


Tyttönimeni oli Pihlajaharju ja pihlajasta onkin tullut yksi lempipuistani.
Onneksi tontillamme kasvaa useampikin pihlaja ihan luonnostaan.
Muutaman erikoisemman haluaisin kuitenkin vielä istuttaa.

8 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista pihastasi löytyy, Ktllä siinä on iloa kun noita kuvaa, kesän yksi ilonaihe kun saa kaikki talteen kuviin joita sitten kiva katsella kun talven tuuli nurkissa viheltelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, että kun keällä saa kaiken kuvattua, on talvella sittenkiva katsella kuvia ja suunnitella uusia juttuja.

      Poista
  2. Teidän pihalla näyttää kyllä kauniilta ja näkee, että pidät puutarhan laittamisesta. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla puutarhahommissa ollessa nauttii elämästä. Kuvissa on vain ne kauniit osat pihalta, muualla vallitsee vielä jonnimmoinen kaaos... mutta ehkäpä se tästä, pala palalta :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! Mun mielestä on tosi nättiä, kun puutarha vaihtuu metsämaaksi :) Nyt pitää rientää katsomaan, jos täälläkin olisi tuo sama ruusu auennut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Luonnon keskellähän täällä pihojamme laitetaan, niin musta on kiva kun ei ole niin jyrkkää raja laitetun ja luonnontilan välillä (ainakaan joka paikassa). Tuo Tornionjokilaakoson ruusu on musta yksi kauneimmista.

      Poista