12. kesäkuuta 2014

Altakasteluruukun valmistus

Meillä ei tule kasvihuoneeseen istutuspenkkejä, vaan kaikki kasvatettava istutetaan ruukkuihin tai laatikoihin. Tomaateille on ollut tarkoitukena laittaa altakasteluruukut. Kaupassahan on valmiita saatavilla, mutta ne olivat niin kalliita! Joten itse ne täytyi valmistaa. Tässpä teille ohjeeitus siitä, kuinka valmistin meidän altakasteluruukut.
 

Tervikkeet
 
  • Ruukuiksi valitsin 90 litran laastipaljut. 
  • Kasteluputket, on pätkäisty rakentamisesta ylijääneestä vesiputkesta
  • Kangas maakerrosten väliin (maisemointikangasta tms.). Itse käytin  maanrakennuskangasta, kun sitä sattui olemaan
  • Lecasoraa altaan pohjalle.
  • Puutarhamultaa säkistä istutusalustaksi.


 
Kasteluputken valmistus:
  1. Aluksi katkaistaan vesijohtoputkesta sopivanmittaiset pätkät. Sopiva mitta on astian korkeus.
  2. Seuraavaksi tehdään putken toiseen päähän lovi, jotta vesi pääsee esteettä leviämään altaan pohjalle. Itse tein nämä toimenpiteet ihan käsisahalla, jäljestä näytti tulevan hieman ruma, mutta mitäpä pienistä.
 
Altaan kokoaminen:
  1. Altaisiin porasin veden ylituloreijät n. 5cm korkeudelle pohjasta ja kaadoin lecasoraa altaan pohjalle reikien korkeudelle saakka.
  2. Kankaasta leikkasin sopivan kokoiset palat altaisiin. Kangas saa nousta vähän reunoille.
  3. Kankaaseen leikkasin reiät kasteluputkelle ja multasydämmille. Kasteluputken asetin paikoilleen altaan nurkkaan, kankaan läpi ja niin ettei putken sisään jäänyt paljoa soraa. Lovipää alaspäin.
  4. Kankaan keskellä olevien reikien kohdalle laitoin multaa altaan pohjalle saakka. Kasteluvesi imeytyy näiden multasydämmien kautta. Nämä olisi kait voinut jättää poiskin ja laittaa multa suoraan ehjän kankaan päälle. Mielestäni kastelu kuitenkin toimii paremmin näin.
  5. Lopuksi täytin astiat mullalla



Käyttö:
  • Viimeiseksi istutin kasvit altaisiin. Tässä altaassa on kolme tomaattia ja kaksi basillikaa.
  • Ensimmäisellä kerralla kasvit kastellaan mullan pinnalta kunnolla, niin että multa on kauttaaltaan kostunutta.
  • Jatkossa kastelu tapahtuu ainoastaan kasteluputkien kautta. Putkesta voi mitata kepin avulla paljonko altaassa on vettä ja jos vettä menee liikaa kasteltaessa, valuu se ylimenoreikien kautta pois.

6 kommenttia:

  1. Olettepas kätevät systeemit kehittäneet. Laitappa postauksia kesän mittaan, kuinka toimii altakastelusysteemit. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, että on toimiva :) Pistän kyllä kuulumisia, kun tiedän miten toimii.

      Poista
  2. Vaikuttaa kätevältä, jospas mekin kokeiltais. Eka kertaa täällä piipahtamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa toistekkin käymään :) Kannattaa kokeilla, hyvin on nämä kastelualtaat ainakin tähän mennessä toimineet.

      Poista
  3. Mulla ollut vastaava jo vuosia, toimii

    VastaaPoista
  4. Pysyykö multasydän paikoillaan, jos on ihan pelkästään soran seassa? Mullan voisi kenties laittaa suodatinkankaasta tms. tehtyyn pussukkaan?

    VastaaPoista