6. joulukuuta 2013

Salainen puutarha

Luin aivan lumoavan kirjan. Vinkin kirjaan sain jonkun puutarhaihmisen blogista, mutten muista enää kenen. Kirjan nimi oli Salainen puutarha, kirjoittanut Frances Hodgsom Burnett vuonna 1911. Tämän minulla lainassa olleen kappaleen on kuvittanut Inga Moore.

Kirjan kuvat olivat ihania, saivat haaveilemaan keväästä. Tarina oli sellainen kunnollinen vanhanajan satu, sopii lapsille ja aikuisille. Kerrassaan ihana kokonaisuus. Kirjaa netistä etsiskelin, niin huomasin, että sitä oli saatavana ainakin neljän eri kuvittajan työnä.
Tekisi mieli tutkia ovatko muutkin yhtä ihanasti kuvitettuja.

2 kommenttia:

  1. Kuvitus näyttää kyllä ihanalta. Tuli mieleen Pieni piparkakkupoika -kirja jota lapsille kun olivat pieniä. "juokse juokse juokse vaan piparkakkupoikaa et kiinni saa" mut hiukan surullinen loppu, lopulta se piparipoika syötiin kumminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustuin tässä toiseenkin versioon kirjasta. Siinä kuvitus oli kanssa kaunis, mutta tarina huomattavasti lyhyempi, mikä oli tosi sääli. Suosittelen siis tätä edelleen. Piparipoikaan en olekkaan tutustunut.

      Poista