24. joulukuuta 2013

Paketointia

Rakastan paketointia ja lahjojen antaminen tuo minulle iloa. Jouluperinteeksi on muodostunut paketoida lahjoja yöllä, yksikseen kuunnellen joululauluja. Tänä vuonna lahjoja tuli paketoitua kahdessa erässä. Ensin muualle menevät ja aattoa vasten yöllä kotiin tulevat paketit. Nytkin ensimmäisellä kerralla isäntä tarjosi apua, mutta ohjasin sen nätisti vain viereiseen huoneeseen katsomaan elokuvaa. Toiseen sessioon huolin hänetkin mukaan, jotta nämäkin tontut pääsivät joskus nukkumaan.
Yleensä hän saa hän hoitaa sen minun pakettini :)


Hyvälaatuiseen lahjapaperiin on mukava kääriä paketteja. Haluan myös tehdä paketeista kauniita.
Tänä vuonna lahjanauhan virkaa hoitaa paksu pellavalanka tai naruahan tuo jo melkein on. Ostin sitä käsityökeskuksesta, oli valmiiksi tehty keriä. Aiempina vuosina olen pyynnöstä saanut ostaa isommalta kerältä ja itse kerinyt tarvitsemani määrän ja maksanut kilohinnan mukaan. Papereita olen ostanut jo monena vuonna yhdestä sisustusliikkeestä, joka on myynyt kauppaan lahjapaketointiin ostettua paperia asiakkaille metrihinnalla. Paperit ovat olleet paksuja ja hyvälaatuisia, ihania käyttää. Monesti markettien joulupaperit ovat hauraita ja repeilevät, kun niihin koittaa lahjoja kääriä. Tavalliset lahjapaperit ovat onneksi merketeissa parempilaatuisia.


 Tyhjentyneeseeen konvehtirasiaan on hyvä pakata pieniä lahjoja.
Tulee siistejä paketteja ja rasiaa voi halutessaan jälkeenpäin käyttää säilytysrasiana.


Sytykeruusutkin pääsivät kauniisiin kääreisiin.


 Olen tehnyt muutamia kestolahjan päälisiä vuosien varrella. Toimivat hyvin kotiväen kohdalla.
Näihin on hyvä laittaa hankalasti paketoitavia lahjoja ja ovathan ne egologisiakin.


Paketoin lahjoja tänä vuonna meidän vaatehuoneen lattialla. Aika ahdastahan siellä oli ja mies tiedustelikin, miksi siellä, kun makuuhuoneessa olisi enemmän tilaa. Jaa-a sinne nyt satuin majoittumaan. 
Tässä meidän lahjapapereita. joka vuosi pitää ostaa aina lisää, eikä muista tarkistaa paljonko on edellisiä jäljellä. 
Taas jäi ensivuodelle varastoa. Onneksi monet ovat sellaisia, että niitä voi käyttää muulloinin.


Miten te säilytätte lahjapapereita? minä ratkaisin ongelman säilömällä kaikki paperit korkeaan ja kapeaan koriin. Kori majailee vaatehuoneen nurkassa ja viereisellä hyllyllä ovat sitten pusseissa ja laatikossa muut paketointi tarpeet. Säilytyshyllyn/pöydän päällä on sitten mukava paketoida paketteja... joulupaketit paketoin kyllä lattialla (pöydän päälys tuntui olevan varattu).



Oikein hyvää ja rentouttavaa jouluaattoa kaikille!

1 kommentti: