25. elokuuta 2013

Syyskukkijoita

Sisääntulo kaipasi hieman väriä. Orvokit olivat jo luovuttaneet tälle kesää ja otin ne pois. 
Parvekelaatikoista orvokit leikkasin lyhkäisiksi ja toivoin parasta... koskaan aikaisemmin en ole niitä uudelleen saanut kasvamaan, 
mutta nyt näyttäisi onnistuneen! Niillä päästään syksyyn saakka, kunnes saa laittaa kanervia tilalle.


Ostin kukkiviksi kasveiksi pari ruukku krysanteemia. 
Koko kesän olen tuskaillut peltisen kastelukannun kanssa. Se osoittautui tosi huonolaatuiseksi. Pari kesää kesti ja tänä vuonna on vähitellen antanut periksi. Osa kerrallaan irronnut ja alkanut vuotamaan. Lopulta kahvakin vääntyi kantokelvottomaksi. 
Nyt sitten päätin istuttaa toisen kukista siihen ja toisen vihreään ruukkuun. Kivasti tuli piristystä sisääntuloon.


Viikko sitten sunnuntaina kävi ihania vieraita. Tuliaisina sain poppanaliinan, vadelmahilloa ja vielä yhden ruukku krysanteemin. 
IHANIA lahjoja! Krysanteemi pääsi takapihan terassille pöytää sulostuttamaan.

Terassilla olevat pelargonit ottivat uusintakierroksen kukinnalle ja basilikakin pääsi kukintavaiheeseen. 
Annoin sen alkaa kukkia, kun kasvimaallakin sitä on hyvin runsaasti. Kauniistihan se kukkiikin. 
Lankaköynnöksen siirsin pöydältä krysanteemin tieltä näiden ruukkujen seuraksi lattialle.


6 kommenttia:

  1. Ostin viimevuonna samanlaisen kastelukannun ja hajosi melkein heti...nyt vaan koristaa pihaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristeena tämäkin on kesän ajan toiminut, nyt sitten päätin tehdä siitä kukalle kodin.

      Poista
  2. Ihania kukkia sulla!
    Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit sisääntulon kukissa !
    Peltiset kannut on vissiin tarkoitettu vain koristeiksi. Ne vääntyvät ja kääntyvät niin helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekkin tykkään näistä väreistä tässä kohtaa.
      Tämä oli ainakin ihan lelu... Olen jossain vierailulla käydessä nähnyt kunnollisiakin, mutta mistä niitä saa? Haluaisin todellakin sellaisen. Kastelukannu ostoksille Englantiin?

      Poista