9. elokuuta 2013

Kurpitsan ja kurkun jalostusta

Olen eilen ja toissapäivänä ahkeroinut keittiössä, jalostamassa jumbomaisia kesäkurpitsoita ja isoa kasaa avomaankurkkuja. Tein kesäkurpitsa-sipulipikkelssiä, kesäkurpitsapikkelssiä, sitruunaista kurpitsahilloa, herkkukurkkuja ja kesäkurpitsakakkua. Kymmenen kurkkua ja kolme valtavaa kesäkurpitsaa näihin meni. Hillosta tuli ainakin todella hyvää ja sitä aion tehdä vielä lisääkin. Muita säilykkeitä voikin sitten maistaa joskus kahden viikon kuluttua, kun alkavat olla valmiita.


Iltapalaksi tein meille pojan kanssa maitokaakaota ja maistettiin kurpitsakakkua. 
Oli kuulkaa aivan taivaallisen hyvää! Kakku oli ihanan mehevää ja pehmeää. Pelkäsin vähän, että paistuuko kunnolla keskeltä, kun tein sen kakkuvuokaan, mutta paistui se. Koska kakusta tuli niin korkea, halkaisin sen ja laitoin täytteeksi kuorrutteesta yli jääneen tuorejuuston ja kurpitsahillon lopun (kaikki ei mahtunut purkkeihin).


Kesäkurpitsakakku
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kaardemummaa
0,5 tl suolaa
1 dl ruokaöljyä
3-4 dl kesäkurpitsa raastetta

Kesäkurpitsasta poistetaan pehmeä sisus, se kuoritaan ja raastetaan.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään.
Munat ja sokeri vaahdotetaan ja seokseen lisätään jauhoseos.
Taikinaan lisätään kesäkurpitsaraaste ja lopuksi ruokaöljy.
Paistetaan 190 asteessa n. 45 min
Kakku annetaan jäähtyä kunnolla, mielellään seuraavaan päivään.

Kuorrute
50 g pehmeää voita tms.
2 dl tomusokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa
pähkinä tai mantelirouhetta kakun päälle koristeeksi

Sekoitetaaan pehmeä rasva ja tomusokeri hyvin (tomusokeri jää herkästi klimpeiksi).
Lisätään tuorejuusto, sekoitetaan tasaiseksi.
Kuorrutetaan ja koristellaan kakku. Minä käytin mantelirouhetta, sopi hyvin.

Täyte
Koska kakusta tuli korkea leikkasin kakun kahtia ja täytin sen. Mitään kostutusta ei tarvittu.
Täytteen tein jäljelle jääneestä tuorejuustosta ja sitruunaisesta kurpitsahillosta.
50 g tuorejuustoa ja vajaa 1 dl sitruunaissta kurpitsahilloa.

Sitruunainen kurpitsahillo
1 kg kurpitsaa paloteltuna
0,5 dl vettä
1,5 dl sitruunamehua
1 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
0,5 rkl kaardemummaa
1 vanilijatanko halkaistuna, siemenet voi kaapia jo ennen keittämistä
500 g hillosokeria
1 rkl sitruunankuoriraastetta
1 rkl sitruunahappoa

Poistetaan kurpitsasta pehmeä sisus ja kuoritaan se.
Laitetaaan ainekset kattilaan ja keitetään n. 20 min, kunnes kurpitsanpalat ovat täysin pehmeitä.
Poistetaan vanilijatanko ja soseuta seos.
Lisätään hillosokeri ja sitruunankuoriraaste, keitetään n. 10 min.
Lisätään sitruunahappo.
Purkitetaan puhtaisiin kuumennettuihin purkkeihin.

Tästä tuli hilloa kaksi puolenlitran purkillista ja vajaa 1 dl jäi yli, jonka sitten käytin kurpitsakakun täytteeksi.
Hilloa voi käyttää esim. kakkujen/ torttujen täytteenä ja paahtoleivälle.



7 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkera, hyvältä näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti myös maistuisivat hyvälle :) Kesäkurpitsakakku oli ainakin ihanaa.

      Poista
  2. Tuo kesäkurpitsa hillo kuulostaa hyvälle. Mistä tota sitruunahappoa saa? Onko se jauhetta vai nestettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunahappo on jauhetta. Muistaakeseni ostin sitä apteekista.

      Poista
  3. Ompas hyvät reseptit. Minulla odottaa jääkaapissa iso kesäkurpitsa ja ulkona kasvaa lisää. Olenkin miettinyt, että mitä niistä tekisi. Otan varamsti heti nämä reseptit käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Itse tein tänään lisää hilloa ja uuden kakun huomisia vieraita varten, oli se ensimmäinen sen verran maukas.

      Poista
  4. Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä..:). Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista