25. huhtikuuta 2013

Kankaanpainantaa

Koska meillä ei vielä ole yhtään koristetyynyä... kävin eilen illalla käsityökeskus Kankurin järjestämällä kankaanpainantakurssilla, painamassa muutaman tyynyn. Toki olen kankaanpainantaa ennenkin tehnyt, kotona ja vuosia sitten koulussa. Kotona tekemäni täntipainannat, vaan ei ole tehty ihan näin hienolla menetelmällä ja kouluajoista oli sen verran kauan että halusin kerrata tekniikan :) Kurssilla oli aika vähän porukkaa ja ohjaaja ystävällisiesti sitten kanssani kävi läpi myös painokehikoiden valmistukseen ja kuvien tekemiseen liittyvät jutut, vaikka se ei kurssiohjelmaan kuulunutkaan. Sain myös pohjustaa yhden uuden kehikon ja poistaa yhdestä kuvan joka oli jo aikansa palvellut. Oikein mielenkiintoinen ja antoisa ilta. Tykkäsin!

Molemmat näistä painamistani tyynyistä oli alunperin tarkoitus antaa lahjaksi, mutta kissatyynystä tuli niin ihana, että en tiedä raskinko siitä luopua. Pitsiliinatyynyn annan kuitenkin mummolleni äitienpäivälahjaksi (sen voi kertoa kun mummo ei käytä nettiä ja kukaan ei saa sitä hälle paljastaa!). Laitan kuvan myöhemmin valmiista tyynyistä, kunhan saan ne tehtyä.


4 kommenttia:

  1. Älä anna noita lahjaksi vaan pidä itse! ;) On kyllä niin ihanat että!

    VastaaPoista
  2. Aika makeita niistä kyllä tuli :) Pitäis vielä tehdä ne tyynyiksi asti, ku kerkiää. Kissan pidän itsellä.

    VastaaPoista
  3. Upeita! To kissatyyny on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Malli oli Kankurin ja kuulemma tosi suosittu, enkä ihmettele yhtään.

      Poista