24. huhtikuuta 2013

Ensimmäiset pihatyöt



Tänään aamupäivällä on tehty miehen kanssa virallisesti kevään ensimmäisiä pihatöitä. Eilen kävin äpuutarhamyymälästä ostamassa parvekelaatikoihin pikkuorvokeita sekä muraatteja ja tänään ne sitten istutin. Kanervat olikin jo aika kurjan näköisiä. 
Parvekelaatikot tehtiin toissakeväänä itse talon ulkovuorilaudasta ja kulmalistasta. Vuorattiin ne muovilla, etteivät menisi kovin nopeasti piloille. Aika kivat niistä tuli, vaikka itse sanonkin.


Mies aloitti takapihalta multien tasaamisen nurmikkoa varten. Tavoitteena olisi, että ennen toukokuun puoltaväliä, olisi saatu nurmikko kylvettyä :) Sitä ennen hommaa on kyllä vielä aika paljon! Nurmen ja kuorikattteen väliin olisi tarkoitus kaivaa reunanauha eroittamaan ne toisistaan, multaa pitää vielä kärräillä jonkin verran paikasta toiseen, pihaa tasoitella kaivinkoneen jäljiltä ja talon vierelle tulevan kiveyksen rajalta ja tietenkin koko tuleva nurmialue käydä rautaharavalla läpi. Kun ottaa huomioon mun puutteellisen osallistumismahdollisuuden töiden tekemiseen, voi tavoite olla aika haastava. Mutta olisihan se nurmikko aika ihana äitienpäivälahja.


Päivällä käytiin katselemassa pihakiviä rautakaupoissa. Talon ympärille ja pihatien reunoille, olisi tarkoitus laittaa kiveys. Pihatie ja ajopiha tulee kalliomurskeella. Kiveys halutaan laittaa pihatielle erottamaan nurmi ja kalliomurske toisistaan ja talonympärille tietenkin siksi, ettei nurmi ulotu talonseinään saakka. Muutama ihan sopiva vaihtoehto löytyikin, mutta katsellaan vielä muutamasta paikasta ja vertaillaan hintoja. Ainakin Karpin puutarhalla olisi tarkoitus vielä käydä.

3 kommenttia:

  1. Voi että miten hyvännäköistä teillä on jo! Me ei talven jäljiltä olla edes päästy aloittamaan. Suunnittelua tosin on jo tehty paljon :)

    ps. blogissani on tunnustus sinulle :)
    http://inspisinspis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eikös niin :)

      Ihanaa, kiitos tunnustuksesta! Mukavaa kuulla, että pidät blogistani noin paljon.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää tuo aikaan saannos! Me olemme myös harkinneet, että tuo kalliomurske voisi olla hyvä ajotielle. Sitä täytyisikin laittaa tilaukseen. Meillä alkaa myös suuremmat pihatyöt tämän kuun aikana. https://www.lofgrenky.net/sorakuljetus

    VastaaPoista