25. maaliskuuta 2016

Farkkupenaali

Näin yhdessä face- ryhmässä kivan penaalimallin ja päätin kokeilla tehdä sellasen veljenpojalle synttärilahjaksi. Idean näin aamulla ja hetihän sitä piti alkaa tekemään, kun tänään iltapäivällä piti synttäreille mennä. 


Kaava oli helppo. Taitettiin A4 paperi pitkittäin kahtia ja laitettiin kynä tai viivotin merkkaamaan pituutta ja jätettiin pari senttiä varaa sen molempiin päihin. Sitten kaarrettiin toinen pää taitereunalta avonaiselle raunalle halutulla kaarella. Siinäpä se. Linkki Katkeamaton ompeluketju- blogiin, mistä alkuperäinen ohje löytyy, on TÄSSÄ


Kierrätyksen puolelle meni tämäkin työ, sillä vaanhojen farkkujen lahkeesta leikkasin päälikankaan ja puuvillakankaan palasta, mikä löytyi kaapin kätköstä, vuoren. Suurin ongelma oli vetoketjun kanssa, mutta onneksi sekin löytyi pienen etsimisen jälkeen varastojen kätköistä. Tähtimerkki on uusi, tilasin niitä Jyväskylän kangaskaupasta ja ne tulivat juuri viime viikolla. Farkun vyölenkistä tein vielä tampin vetoketjun päähän, niin on helppo avata ja sulkea, sekä antaa vähän lisää ulkonäköä.


Sitten vain vetoketju farkun kanssa op:t vastakkain ja vuorikangas op farkun kanssa vastakkain, siihen päälle ja kaikki ommeltiin kerralla kiinni. Vetoketjun päiden väliin jätin tampin levyisen raon, jotta se sulkeutuu hyvin. Sitten koko homma oikein päin, silitys ja tikkaus farkun taitereunaan. Penaalin suorapää sitten vain tasossa kiinni ja valmista on! Aika suloinen tuli. Joutuu tehdä varmaan pojalle oman.


4 kommenttia:

  1. Todella hauska!
    Lempeää kevättä täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin itsellesi. Teillä siellä näyttää kevät olevankin pitkällä, kun puut kukkii. Vaikka aina taitaakin olla kesäkeli, meillä on vielä reilusti lunta :)

      Poista