24. toukokuuta 2015

Alusasukutsuilla

Järjestin perjantai-iltana alusvaatekutsut Carolines alusasuliikkeessä. Tarvin itselleni häitä varten uudet liivit ja muut tykötarpeet, 
joten mikä sen kivempaa, kuin ottaa kaverit mukaan ostoksille ja viettämään hauskaa iltaa :)


Tarjosin aluksi pientä purtavaa ja kuplajuomaa. Tuo vadelma-sitruslimonadi on taivaallisen hyvää! Sain maistaa sitä taannoin, kun olin Punnitse ja säästä- liikkeessä raakasuklaaillassa. Voin kylä suositella, vaikkei se kyllä ihan halpaa olekkaan. Macaronseja en ollut koskaan maistanut, joten päätin korjata tilanteen tarjoilua miettiessäni... mistä olenkaan jäänyt paitsi, sillä tykkäsin kyllä kovasti! 




Liikkeessä oli kaksisataa erilaista liiviä myynnissä ja lisäksi uimapuvut ym. joten valinnanvaraa kylä oli! Sopivaa päällepuettavaa löytyikin miltei kaikille. Paras reaktio oli yhdellä ystävälläni, joka halusi pukea uudet liivit heti päälleen ja odotellessaan kassalle, näin kuinka hän venytti kaula-aukkoa ja kurkki uutukaisiaan <3 Voiko onnellisempi olle uusista liiveistään??? Liikkeen myyjä tosin on aika persoonallinen ja ihan kaikki eivät olleet tyytyväisiä saamaansa palveluun. Itse kyllä tykkään hänestä.




Liikkeen valikoimaan kuului myös yöpaitoja, aamutakkeja, pitsihansikkaita, sukkanauhoja, stayup-sukkia, erilaisia uikkareita ja rantamekkoja... ainakin :) Voi mahoton mitä ihanuuksia olikaan tarjolla. Tuonne olisi kyllä saanut tuhlattua vaikka koko tilin.

Häämekon prototyyppi koekäytössä. Mekko piti olla mukana, jotta sai täydelliset liivit ostettua sen alle, jotta pääsee ompelemaan sitä THE mekkoa.

Sielläpä ne minun ostokset on pussissa piilossa <3

Ostokset saatiin tehtyä parissa tunnissa ja sitten mentiin vielä syömään porukalla. Pedrina´s ei kyllä yleensä petä, niinkuin ei nytkään. Ei jaksanut kaikkea, vaikka kuinka koetti. Maha ei ole ihan noin näynä, mille näyttää... vyö vain ei halunnut olla millään suorassa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti