13. helmikuuta 2017

Se on viimeinkin valmis!


Halusin olohuoneeseen pienemmän televisiotason kuin aikaisemmin. Tutkin kauan tarjontaa ja kun sopivaa ei tuntunut löytyvän, ainakaan sopivaan hintaan (yksi 1600€ maksava olisi ehkä ollut), niin itsehän oli sopiva tehtävä. Tasoon on otettu vaikutteita 50- luvun kalusteista ja aiemmin tekemistäni huonekaluista. Mitoitus on suunniteltu rullamitan kanssa vanhaa telkkaritasoa mittaillen ja miettien mitä sitä oikein haluaisi. Tämän tekemisen aloitin jo vuosi sitten syksyllä kansalaisopiston puutyökurssilla ja nyt se on viimeinkin valmis. Kauan tämään valmistumiseen meni. Tason liitosten tekeminen oli hidasta käsityötä ja kun tekee välillä muita juttuja ja joka kerta ei pääse paikalle, niin kuluuhan sitä aikaa.



Tason takana on kotelo, jonne kaikki johdot saa piilon, pois lattialta näkyvistä ja avohyllyn takareunassa ja kaapeien takaseinässä on reiät, joista saa johdot pujoitettua. Halusin näin siksi, kun tein tasoon korkeat jalat ilmavuuden aikaan saamiseksi ja imurointia helpottamaan, enkä halua, että lattialla kaapinalla näkyy kamala johtokasa. Ostin Samulille joululahjaksi kaiuttimet ja nekin soipivat juuri sopivasti senkin uumeniin. Hyvä niin, kun niistä eiollut tietoa vielä suunnitteluviheessa.



Pintakäsittelyn tein Osmocolorin puuvahalla Matta lumi ja sen päälle laitoin vielä Bloom puutasovahan. Näinsain liitoksen näkysiin, valkoisen värin ja Bloomin vaha antoi vielä liukkaan ja kestävän pinnan.


Meillä olohuone alkaa olemaan nyt melko lailla valmis. Matto tarvittaisiin vielä uusi, kun lattialla on lainassa makuuhuoneen matto, mutta sen osto saa vielä odottaa, siihen, kun saadaan uusi sohva. Haluaisin Ikeasta yhden sohvan, joka on saman henkinen, kuin tämä tv- taso ja sohvapöytä. Se olisi pienempi kuin nykyinen sohva, siinä on korkeammat jalat ja korkeampi selkänoja. Tekisi niin mieli sitä, mutta kun se pitäisi hakea ruotisn puolelta, kun suomessa sitä ei enää myydä. Toivottavasti ei poistu myynnistä siihen mennessä, kun pääsen sitä joskus viimein hakemaan.

6 kommenttia:

  1. Hieno tv-taso. Kätevä kun saa nuo johdot piiloon. Ne yleensä ovat tiellä kun imuroi ja keräävät mutkiinsa pölypalloja, ainakin meillä.
    Toivottavasti ehdit saada sen sohvan, ennenkuin se myydään loppuun.
    Jos tilais kotiin, vai voiko edes Ruotsin puolelta tilata? ja kuinka kallis olis rahtimaksu ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtojemma tason takana oli kyllä loistava idea. Johdot on rumia ja aina tiellä.
      Ruotsin puolelta ei saa harmikseni tilattua Suomeen, selvitin asian jo aikaa sitten. Vielä sohvaa ainakin on myynnissä, toivottavasti vielä pitkään.

      Poista
  2. onpas todella hieno taso. Taitava olet

    VastaaPoista
  3. Hieno taso. Oletko katsonut olisko tori.fi sivustolla myynnissä käytettyä sohvaa? Sinne voi laittaa myös halutaan ostaa ilmoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. olen koittanut seurata toria ja muitakin sivustoja, vielä ei ole tärpännyt. Ehkäpä joku päivä...

      Poista