13. marraskuuta 2016

Merenneitolaukku

Mielestäni laukut ja korut joita on tehty juomatölkin nipsuista ovat kivan näköisiä. Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan tarkoituksena kokeilla näistä tehdä jotakin, tähän asti olen keskittynyt kerämään materiaalia, onneksi on ollut työkavereita ja tuttuja jotka on auttaneet asiassa. Nyt sitten vasta sain aikaiseksi kokeilla tehdä niistä jotain, materiaalia on onneksi nyt tarpeeksi kokeilla erilaisia juttuja. En olisi varmaan vieläkään saanut aikaiseksi tehdä mitään, mutta huomasin kanasalaisopistolla kurssin, jossa opastetaan alkuun ja päätin osallistua sille. Minun on helpompi oppia ja lähteä kokeilemaana uusia asioita, kun joku näyttää miten ne tehdään, kuin se että lukisin vain kirjasta ohjeita. Kurssi kokoontuu kahtena lauantaina ja näistä ensimmäinen oli viikko sitten ja seuraava on viikon päästä.



Kurssilla käytiin aluksi hieman teoriajuttuja läpi ja sitten sai aloittaa tekemään haluamansa laista juttua. Muut oli tietenkin valmistautuneet hyvin ja käsitelleet nipsunsa valmiiksi, mutten minä... yllätys, yllätys, ei vain ole ollut aikaa. Joten minäpä aloitin sitten vääntelemällä pihdeillä niitä nipsuja kuntoon ja lopulta pääsin varsinaiseen työhönkinkäsiksi. Malliksi valitsin tämän Merenneitolaukun, ku ohjaajalla oli näitä sankoja myynnissä ja näitä on välillä vaikeaa saada mistään. Onneksi kurssipäivien välillä oli kaksi viikkoa, niin ennätin saada tämän ensimmäisen työn valmiiksi ja jos nyt sitten valmistelisi niitä nipsujakin seuraavaa kertaa varten.



Laukusta tuli kyllä tosi suloinen. Nyt sitten vain osotellaan sopivaa tilaisuutta sen käyttöä varten.

2 kommenttia:

  1. Oij! Ihana merenneitolaukku! Pitääkin katsoa, josko omallakin paikkakunnalla järjestettäisiin tuollainen kurssi.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis laukku. Olen noita ihaillut jo pitemmän ajan, minä tykkään.

    VastaaPoista